Cristiano Ronaldoesiteltiin tiistaina ensi kertaa Saudi-Arabian medialle. Ronaldo esiintyi lehdistötilaisuudessa pöyhkeästi.

Ronaldo, 37, sai marraskuussa potkut Manchester Unitedista ja siirtyi Al-Nassrin riveihin.

Saudiseura avasi kukkaronsa nyörit sepposen selälleen, sillä mediatietojen mukaan Ronaldon vuosipalkka huitelee noin 200 miljoonassa eurossa. Summaa ei tosin ole vahvistettu.

Ronaldon ratkaisu oli tietysti kyseenalainen. Saudi-Arabian ihmisoikeudet ovat retuperällä ja esimeriksi vielä jokin aika sitten naiset eivät saaneet ajaa autoa maassa.

Ronaldo väitti lehdistötilaisuudessa, että hänellä oli pilvin pimein vaihtoehtoja, mutta päätyi kuitenkin lopulta valitsemaan Al-Nassrin.

– Tätä ei kukaan tiedä, mutta minulla oli lukuisia vaihtoehtoja Euroopassa, Brasiliassa, Australiassa, Amerikassa, Portugalissa, moni seura yritti hankkia minut. Annoin kuitenkin sanani tälle seuralle. Haluan antaa erilaisen näkemyksen tästä maasta ja jalkapallosta. Siksi tartuin tähän tilaisuuteen, Ronaldo väitti.

Teksti: Ville Hirvonen

Lue myös: Cristiano Ronaldo saapui pöyhkeänä median eteen – mutta ei muistanut edes maan nimeä oikein

LUE MYÖS: Alisa Vainiolta kutkuttavaa vihjailua tulevaisuudestaan (UrheiluAreena.fi)