Tappara ei antanut KooKoolle mahdollisuuksia jääkiekon SM-liigan neljännessä välieräottelussa Kouvolassa. Tappara voitti ottelun tylyin lukemin 5-1 ja siirtyi ottelusarjassa jo 3-1 -johtoon, minkä myötä se voi ratkaista finaalipaikkansa torstaina.
Ottelun hahmo oli Joona Luoto. Hän teki kolme maalia, joista viimeisen lopussa tyhjiin.
Luoto teki avausmaalin toisen erän puolivälin tienoilla, mutta KooKoo nousi nopeasti tasoihin. Toni Suuronen tasoitti 1-1:een rystynostollaan.
Ottelun voittomaali nähtiin aivan toisen erän lopulla. Kokenut Veli-Matti Savinainen osui ylivoimalla. Pudotuspelimaali oli Savinaiselle jo tämän kevään kuudes.
Luoto teki kolmannen erän alussa toisen maalinsa, mikä käytännössä ratkaisi ottelun. Jukka Peltola teki Tapparan neljännen maalin läpiajosta.
KooKoolta näytti loppuvan kolmannessa erässä bensa. Tappara sai puolivälieristä useamman päivän enemmän palautumisaikaa, mikä selkeästi näkyy jäällä.
Viides välieräottelu pelataan torstaina Tampereella. Mikäli Tappara voittaa, pelaa se finaaleissa.
Lue myös:Leijoniin tyrkyllä kovia NHL-vahvistuksia MM-kisoihin
































