
Suomen jääkiekkomaajoukkueessa aloittaa uusi päävalmentaja, kun Antti Pennanen ottaa ohjat Jukka Jaloselta. Pennanen pääseekin heti kovaan paikkaan, sillä ensi helmikuussa Montrealissa ja Bostonissa pelataan NHL:n 4 Nations Face-Off -maajoukkueturnaus.
Kaikki suomalaiset NHL:n huippukiekkoilijat eivät tunne Pennasta. Suomen joukkueeseen valittu Nashville Predatorsin maalivahti Juuse Saros on kuitenkin tavannut Pennasen molempien kotikaupungissa Hämeenlinnassa ja ollut mukana Pennasen vetämissä HPK:n harjoituksissakin.
– Hämeenlinnasta tunnen. Kun Pendo oli HPK:ssa valmentajana, kävin vetämässä treenejä siellä yhdessä, kun olin jo lähtenyt Amerikkaan. Mutta virallisesti en ole ikinä ollut hänen kanssaan samassa joukkueessa. Antti oli A- ja B-junnuissa Hämeenlinnassa, olin silloin vielä nuoremmissa ikäluokissa pelaamassa. Muutaman kerran olen jutellut Kerhon treeneissä, kertoo Saros.
Pennasella on kokemusta pienestä kaukalosta kahdesta nuorten MM-turnauksesta 2021 ja 2022, joissa hänen valmentamansa Suomi otti pronssia ja hopeaa. Jotkut median edustajat ovat silti kyseenalaistaneet Pennasen mahdollisuudet, koska hän aloittaa kovimpien pelaajien turnauksessa itselleen kuitenkin vieraassa ympäristössä, eikä tunne kaikkia pelaajia niin hyvin.
Keskustelua herättää sekin, miten pelaajat sopeutuvat uuteen pelityyliin, kun alla ennen avausottelua ovat vain kahdet harjoitukset.
– Kyllä se vaikuttaa pelityylin osalta. Millaisia tilanteita tulee, kun pelataan puolustusalueella. Kyllä sitä yrittää valmistautua kaikkeen, mutta kun tietää, millaisia tilanteita tulee, voi sopia yhteistyöstä, toteaa Saros.
Saros on torjunut NHL:ssä pian kymmenisen vuotta. Hän luottaa kokemuksensa auttavan sopeutumisessa maajoukkueeseen.
– Kenttäpelaajille se on varmaan isompi muutos. Mulla on työnä kuitenkin torjua kiekkoja, niin se pysyy suhteellisen samana. Jotain pieniä viilauksia saattaa olla. Kun olen vanhempi maalivahti, niin se kokemus auttaa siinä. Ei kestä niin kauaa sopeutua eri systeemeihin.