Nashville Predators taisteli jääkiekon NHL:ssä tiistaina 5-3 -vierasvoiton Las Vegasissa. Predators hallitsi peliä selkeästi.
Ottelun sankareihin lukeutui myös Predatorsin maalilla torjunut Kevin Lankinen. Hänelle merkittiin 23 torjuntaa.
Predatorsin ykkösmaalivahti Juuse Saros oli luukkuvahdin roolissa. Tämä tietenkin voimisti huhuja, joiden mukaan Saros saattaisi olla vaihtamassa seuraa.
Lankinen muistetaan Suomessa keväältä 2019, jolloin hän torjui Leijonille Slovakiassa sensaatiomaisen MM-kullan. Lankinen oli tuolla kaudella torjunut Chicago Blackhawksissa vain kaksi NHL-ottelua. Ilta-Sanomien jääkiekkoasiantuntija Juha Hiitelä pilkkasikin somessa, että ”alkaahan Lankinen samalla kirjaimella kuin Lundqvist”, kun Leijonien NHL-vahvistukset ilmoitettiin.
Ruotsin Henrik Lundqvist kuitenkin epäonnistui MM-kisoissa hörpättyään kiekkoja puolivälieräottelussa Suomea vastaan. Lankinen taas onnistui yli odotusten.
Lankinen pelaa Predatorsissa nyt toista kauttaan. On hyvinkin mahdollista, että hän nousee Predatorsin ykkösvahdiksi, jos Saros kaupataan.
Predators otti tärkeän voiton pudotuspelihaaveidensa kannalta. Predators on ensimmäisenä joukkueena pudotuspeliviivan alapuolella.
Lue myös:Sotshin olympialaiset ovat modernin urheiluhistorian suurin häpeä





























