Helsingin IFK juhli keväällä 1998 seurahistoriansa kuudetta jääkiekon Suomen mestaruutta. HIFK:n mestaruudesta tulee tänään 11. huhtikuuta kuluneeksi tasan 23 vuotta.
HIFK:n vuoden 1998 mestarijoukkuetta on sanottu ”kaikkien aikojen joukkueeksi”. Ja ihan syystä. Nippu oli todella nimekäs.
HIFK oli vahva jo kauden 1997-1998 runkosarjassa, mutta runkosarjaa leimasivat myös monet kohut. Joukkue pelasi aggressiivisesti, tappeli ja kukkoili.
Pudotuspeleissä HIFK pelasi kuitenkin kuin ”partiopojat” ja jyräsi ylivoimaisella tavalla mestariksi. Se ei hävinnyt pudotuspeleissä enää yhtäkään ottelua, vaan jyräsi yhdeksällä peräkkäisellä voitolla mestariksi. Tasan 23 vuotta sitten se kaatoi Helsingin jäähallissa Tampereen Ilveksen jatkoajalla maalein 2-1 kolmannessa finaalissa. Voittomaalin iski jatkoajalla Olli Jokinen, joka teki myöhemmin pitkän uran maajoukkueessa ja NHL:ssä.
Viimeinen finaali oli se vaikein. HIFK:n mestarijoukkueessa pelannut Mika Kortelainen muisteli finaalisarjaa Liigan ohjelmasarjassa muutama vuosi sitten.
– Pelin edetessä aloimme sitten pääsemään sille omalle tasolle ja päätimme sen, että Tampereelle ei enää lähdetä, Kortelainen muisteli.
Kortelaisen ura oli pitkä ja hieno. HIFK:n ikoni meinattiin kesken kauden kaupata muualle, mutta lopulta ”Kölli” sai jäädä ja voitti uransa kruunuksi ensimmäisen ja viimeisen Suomen mestaruutensa.
– Kyllä se oli mun uran kruunu ehdottomasti. Pitkään sitä metsästin ja sitten kun sen sain, niin se tuntui hyvältä ja se tuntuu edelleen hyvältä ja tärkeältä. Jälkikäteen ajatellen, jos sitä ei olisi tullut ja kun se oli kuitenkin se ainoa, niin kyllä mä varmaan edelleen sitä tässä miettisin, että kunpa olisi tullut edes se yksi mestaruus. Niin tärkeä se oli, Kortelainen tunnelmoi.
HIFK:n nykyjoukkueesta nykyinen apuvalmentaja Kari Kalto oli myös voittamassa mestaruutta 1998. Joukkueessa pelasi monta nimimiestä. Olli Jokisen lisäksi joukkueeseen kuuluivat myös muun muassa Tim Thomas, Kimmo Timonen, Jere Karalahti, Jarkko Ruutu, Christian Ruuttu sekä Jan Caloun.
Teksti Ville Hirvonen
































