Jääkiekkoilija Otto Paajanen ja ruotsalaisseura Leksands IF lähtevät eri teille, seura tiedotti keskiviikkona.

Paajanen pelasi Ruotsissa ensimmäistä kauttaan, mutta ei jatka ainakaan Leksandsissa ensi kaudella.

Leksands tiedotti keskiviikkona, että kahdeksan pelaajaa lähtee seurasta tämän kauden jälkeen. Joukossa on Otto Paajanen ja myös suomalaisvahti Janne Juvonen.

Paajanen, 28, siirtyi Ruotsiin täksi kaudeksi HIFK:sta. Sitä ennen hän oli pelannut pitkään HPK:ssa ja toimi hämeenlinnalaisten SM-kultajoukkueen kapteenina keväällä 2019.

Paajanen pelasi tällä kaudella SHL:ssä 50 ottelua vaisuilla tehoilla 8+14=22. Neljässä pudotuspelissä hän jäi ilman tehopisteitä.

Edellisellä kaudella hän loisti HIFK:n sentterinä ja iski runkosarjassa 37 tehopistettä ja nousi myös Leijoniin. Paajasen ensi kauden seura ei ole vielä selvillä.

Teksti Ville Hirvonen

LUE MYÖS: ”Jos tuo on 19-vuotias, niin minä olen Elvis” – Ismo Lehkonen nosti esiin venäläisen jääkiekon synkän puolen (Siniviiva.fi)