Jääkiekon SM-liigaseura Helsingin IFK:n valmennusryhmään tulee muutoksia. Seuran A-junioreita tähän asti valmentanut Kari Kalto siirtyy välittömästi edustusjoukkueen valmennusryhmään 2+1-vuotisella sopimuksella.

Kalto, 40, muistetaan myös pelaajauraltaan HIFK:sta. Hän edusti seuraa vuosina 1995-2000. Hän pelasi SM-liigaa myös Espoo Bluesissa. Kalton pelaajaura päättyi kauteen 2007-2008.

Kalto oli voittamassa HIFK:n paidassa Suomen mestaruutta keväällä 1998. Hänet muistetaan parhaiten finaalisarjan toisesta ottelusta Ilvestä vastaan, missä Kalto höynäytti pahasti Raimo Helmistä ja teki komean osuman.

HIFK:n A-junioreiden valmennustiimissä Kalto oli mukana vuodet 2011-2019.

Vastuuvalmentaja Jarno Pikkaraisen johtamassa tiimissä työskentelevät nyt Kalton lisäksi Joonas Tanska, Jan Lundell, Harri Yrttiaho ja Ari Halttunen.

Kiekko-Vantaasta potkut saanut Simo Mälkiä valmentaa loppukauden HIFK:n A-junioreita.

Keväästä lähtien A-junioreiden päävalmentaja on Kimmo Kuhta, B-nuorten Joni Töykkälä ja C-nuorten Samuli Marjeta.

Lähde: HIFK.fi

LUE MYÖS: Suuri suru varjostaa Daniel Ståhlin Ruotsi-ottelua (UrheiluAreena.fi)