Suomen tie jalkapallon EM-lopputurnaukseen mutkistui huomattavasti lauantaina, kun Suomi hävisi Slovenialle tylysti 0-3.
Suomelle olisi kelvannut vielä jotenkin maalin tappio, mutta kolmen maalin turpasauna varmisti se, että jos Suomi ja Slovenia ovat karsinnan jälkeen tasapisteissä, on Slovenia Suomen edellä.
Eilen sunnuntaina Suomi sai kuitenkin hyviä uutisia, kun Espanja voitti Norjan 1-0.
Tämä tulos varmisti Espanjan EM-kisapaikan ja myös Skotlanti meni kisoihin. Tämä nosti Huuhkajat puolestaan jatkokarsintaan.
Vaikka siis varsinaisista karsinnoista ei enää kisapaikkaa tulisikaan, niin Suomella on silti edelleen sauma kisoihin. Joukkueessa tätä asiaa ei ole vielä ehditty miettiä.
– Emme ole ajatelleet sitä. Se on tietenkin hieno bonuspalkinto siitä, että pärjäsimme Nations Leaguessa niin hyvin. Meillä on vielä mahdollisuus mennä suoraan kisoihin ja sen eteen teemme kaikkemme, päävalmentajaMarkku Kanervasanoi Palloliiton sivuilla.
Suomen tiistainen vastustaja Kazakstan on ollut karsintojen yllättäjä. Kanerva ei tosin ole yllättynyt.
– Itse sanoin arvontojen jälkeen, että Kazakstan voi olla se joukkue, joka tulee sekoittamaan tätä tilannetta. Siinä he ovat todella onnistuneet ja ovat yhä kamppailemassa lopputurnauspaikasta, Kanerva sanoi.
Slovenia-ottelu oli yksi Suomen heikoimmista Kanervan aikana. Parannettavat asiat on helppo luetella.
– Tulostaulu varmaan näyttää parannettavat asiat – meidän maalisarakkeessamme nolla ja vastustajalla kolme. Pelaajat nostivat tasoa toiselle jaksolle ja se näytti jo vähän siltä, miltä pitäisikin. Sääli, että emme saaneet palloa maaliin hyvistä paikoista. Perustekeminen täytyy saada laadukkaammaksi. Puhutaan ihan jalkapallon perusasioista, Kanerva ennakoi tiistaita.
Lue myös: Markku Kanerva ei painanut päätä vielä pensaaseen – ”Olemme ennenkin nousseet kanveesista”






























