FIFA:n entinen puheenjohtaja Sepp Blatter on jälleen arvostellut seuraajansa Gianni Infantinon toimintaa ja vaatinut muutosta maailman jalkapalloliiton johtoon.

Infantino on ollut voimakkaan arvostelun kohteena kesän MM-kisojen aikana. Kritiikkiä ovat herättäneet muun muassa korkeat lippujen hinnat, turnauksen voimakas kaupallistaminen sekä hänen läheinen suhteensa Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpiin.

Kohu kasvoi entisestään, kun Folarin Balogunin saama punainen kortti kumottiin ennen MM-kisojen pudotuspelivaihetta. Päätöksen taustalla väitettiin olleen Trumpin ja Infantinon välinen puhelinkeskustelu.

Blatter reagoi tuolloin jyrkästi sosiaalisessa mediassa.

– Punaisia kortteja ei kumota poliittisilla puheluilla. Ne kumotaan sääntöjen, todisteiden ja riippumattomien toimielinten perusteella.

– Jos Yhdysvaltain presidentti vaikuttaa FIFA:n puheenjohtajaan ja pelaaja vapautetaan pelikielosta juuri ennen MM-kisojen pudotuspeliä, kysymys on väistämätön: Quo vadis, FIFA? Minne olet menossa? Blatter kirjoitti.

Nyt sveitsiläinen on jatkanut arvosteluaan uudella julkaisulla vain muutama päivä MM-finaalin jälkeen.

Blatterin mukaan FIFA tarvitsee ”uutta johtajuutta”, mikä tulkitaan suoraksi vaatimukseksi Infantinon väistymisestä.

Infantino ei ole kommentoinut Blatterin uusimpia lausuntoja julkisuudessa.

Blatter toimi FIFA:n puheenjohtajana vuosina 1998–2015 ennen kuin hän jätti tehtävänsä korruptioskandaalin seurauksena. Hänen ja Infantinon välit ovat olleet pitkään kireät.

Blatteria itseään epäiltiin aikanaan erityisesti petoksesta, kavalluksesta ja lahjonnasta liittyen muun muassa kyseenalaisiin televisiointisopimuksiin ja 1,8 miljoonan euron (2 miljoonan Sveitsin frangin) laittomaksi väitettyyn rahasiirtoon entiselle UEFA-pomo Michel Platinille.

Sveitsiläinen tuomioistuin vapautti hänet kaikista syytteistä kesällä 2022.

LUE MYÖS: Tero Pitkämäen ex-valmentajalta melkoinen paljastus legendan toiminnasta (UrheiluAreena.fi)