Suomen jalkapallomaajoukkue jäi Kansojen liigan kotiottelussaan Romaniaa vastaan 1-1 -tasapeliin. Vastustajalla oli pelaajien seurajoukkuetason perusteella Suomea laadukkaampi ryhmä, mutta tulokseen Suomen joukkue oli silti pettynyt.

– Pallonhallinta oli vähän liian lepsua. Menetettiin liikaa kakkospalloja eikä saatu pidettyä palloa vastustajan kenttäpuolella palloa. Ei mikään maailmanluokan joukkue ollut vastassa, kommentoi Suomen maalivahti Lukas Hradecky.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Suomella oli saumat voittaa ottelu, mutta Hradeckyn mukaan painetta olisi pitänyt luoda vastustajalle enemmän.

– Jäi vähän piippuun se meidän tuleminen toisella jaksolla. Annettiin vähän liikaa välimatkoja ja palloja Romanialle. Olihan niillä enemmän paikkoja kuin meillä.

– Ei oltu missään vaiheessa dominoivampi puoli. Totta kai me se boksi puolustetaan hyvin, mutta ei se ihan selkeää ole se viiden linjan puolustaminen. Sitä pitää parantaa, Hradecky jatkoi.

Miksi Suomi ei sitten ollut toisen puoliajan alussa hereillä?

– En tiedä, mistä johtuu. On jokaisen omalla vastuulla tulla kopista valmiina ulos. Ihmiset olot ovat välillä kummallisia. Välillä se ei onnistu, Hradecky vastasi.

Joukkueen kapteenina Hradecky yritti tietysti muuttaa tilannetta, mutta haastavaahan se on.

– Maalivahdin alueelta on vähän hankala huudella. Totta kai yritin lyödä tsemppiä. Tuli vaan se heikko hetki. Romania ratkaisi ja se on nyt perseestä tällä hetkellä, Hradecky totesi.

Tasapeli on Romaniaa vastaan sinänsä hyvä tulos, mutta pettymys on iso, kun ottelu olisi ollut voitettavissa, mutta voittoa ei tullut.

– Moraali ja selkäranka on sen verran paksu. Ennen ehkä sulatti enemmän, kun hävittiin näitä pelejä, mutta totta kai mielelläni voittaisin näitä pelejä. Mutta se on varianssi jalkapallossa kuten elämässä muutenkin, että välillä on ollut pelejä, joissa tilastot on olleet meille pienemmät, mutta on voitettu. Merkillinen peli välillä, Hradecky sanoi.

Kansojen liigassa Suomella on monessa pelissä ollut hankaluuksia puolustuspelissä. Hradeckylla on tähän luonnollinen selitys. Onhan toppariosastolla ollut muutoksia.

– Vähän on joukkue muuttunutkin. Kokeneita jätkiä on jäänyt pois. Se automaatiotaso myös. Jätkät oppii tuntemaan toisiaan koko ajan paremmin ja joukkue muokkautuu yhteen. Koko ajan vaihtuvuutta tässä on. Ei voi olettaa, että samalla lailla toimii kuin se viisi vuotta niillä, jotka oli kisoissa.

Maanantaina Suomi pelaa Podgoricassa Montenegroa vastaan.

– Mielellään tässä pelaa. Pelaaminen on hauskaa. Montenegro me voitettiin täällä ja tiedetään, miten se onnistuu. Heilläkin on kovia tuloksia, kun pystyvät lyömään jengejä, joita me ei olla lyöty. Ei se helppoa tule olemaan, Hradecky sanoi.

Voitolla Suomi ainakin varmistaisi, ettei putoamista tule C-tasolle.

– Tiedetään panos. Voitolla ollaan kakkosia. Se riittää meille, Hradecky päätti.

Teksti: Otto Palojärvi, Helsingin Olympiastadion

Lue myös:Apea Teemu Pukki rehellisenä – ”Jäin vähän pelin ulkopuolelle”

Lue myös:Huuhkajien Leo Väisänen myönsi – ”Oli epäselvää puolustamista”

LUE MYÖS: Haastattelu: Ossi Väänänen painottaa Aleksander Barkovin merkitystä – ”Isot paineet niskassa” (Siniviiva.fi)