
Suomen alle 20-vuotiaiden koripallomaajoukkue on ottanut avausvoittonsa EM-kisoissa. Suomi kohtasi välipäivän jälkeen alkulohkon päätöspelissään Liettuan. Suomi oli ottelussa omaa luokkaansa ja voitti 79-48 (43-26).
Tasaisen alun jälkeen Suomi pystyi pelaamaan paremmin ja paremmin omaa peliään. Liettualla oli vaikeampaa ja se näkyi tulostaululla. Etenkin Sudenpentujen toinen jakso oli vahva. Se merkittiin Joukkueelle 21-10. Puoliajalla Suomen johto oli 17 pistettä.
Toisella puoliajalla Suomen johto pysyi koko ajan turvallisena. Suurimmillaan johto kävi 33 pisteessä.
– Olen erittäin tyytyväinen tämän päivän suoritukseen. Tänään nähtiin erittäin hyvää ja tasaista joukkuesuorittamista meiltä, päävalmentaja Pekka Salminen sanoi.
20-vuotiaiden naisten kaukoheittopeli oli ottelussa parempaa kuin turnauksen alussa. Joukkue osui kaaren takaa 12 kertaa, kun Liettua osui vain kertaalleen.
– Kolmen pisteen heitot upposivat tänään, joka on jatkon kannalta erittäin hyvä asia. Meillä oli myös paljon henkilökohtaisia onnistumisia.
Suomi onnistui ottelussa laajalla rintamalla. Elina Aarnisalo 16/8/4 koriin johtanutta syöttöä jatkoi vahvoja otteitaan. Meri Kanerva 13/4/4 koriin johtanutta syöttöä oli myös iskussa. Liettua oli pitkälti Audrone Zdaneviciuten 18/7 tehojen varassa.
Keskiviikkona on edessä Round of 16, jossa Suomi saa vastaansa A-lohkossa toiseksi sijoittuneen Israelin. Ottelun jälkeen on selvillä, pelaako Suomi sijoista 1-8 vai 9-16.
– Israel on kooltaan pieni joukkue. Se tuo meille omat haasteensa, mutta toisaalta me voimme myös hyödyntää isompaa kokoamme tietyissä asioissa. Kaukoheittopeli on ollut heidän vahvuutensa tässä turnauksessa.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
Lue myös:Nyt tehtiin suomalaista koripallohistoriaa – Kiinasta kantautuu hienoja uutisia