Suomi saavutti Pekingin 2022 talviolympialaisista kahdeksan mitalia. Näistä mitaleista kuusi tuli maastohiihdosta ja kaksi jääkiekosta.
Talviolympialaisten mitalisaldo oli Suomelle paras sitten Torinon 2006 kisojen. Menestystä hehkutettiin suomalaismedioissa.
Samalla unohdettiin, että menestys oli kapealla pohjalla. Muissa lajeissa kuin hiihdossa ja jääkiekossa Suomi ei ollut Pekingissä lähelläkään mitalia.
Viime kaudella Suomi saavutti talviolympialajien MM-kisoissa vain kaksi mitalia. Jon Sallinen voitti freeskin lumikourukisassa MM-hopeaa. Myös miesten viestihiihtojoukkue saavutti MM-hopeaa.
Olympialaisista Suomen tuloksena olisi siis ollut kaksi hopeamitalia. Julkinen kritiikki olisi ollut armotonta ja talviurheilun päättäjien päitä olisi varmasti putoillut. Mutta kritiikki jäi vähiin, kun kyse oli vain MM-kisoista.
Tällä kaudella tilanne ei ole juuri kohentunut. Hiihdossa maailmancupin alkukausi on ollut heikko. Jääkiekkomaajoukkueet ovat kysymysmerkkejä heikon kautensa jälkeen.
Jon Sallinen taistelee freeskin lumikourussa kärkipäässä. Kumparelaskija Olli Penttala sijoittui maailmancupissa Rukalla neljänneksi. Lumilautailussa Suomella on muutama urheilija, joilla on potentiaaia olympiamitaleille.
Muissa talvilajeissa uusia mitalitoivoja ei ole tullut. Sitä on syytä pitää huolestuttavana.
Eikä Suomeen ole saatu rakennettua edes pikaluisteluhallia. Sellaista suunnitellaan yhä Myllypuroon, mutta hanke on viivästynyt, koska alkuperäinen paikka hallille ei toteutunut kaupunkipäättäjien valintojen myötä.
Teksti: Otto Palojärvi
Lue myös:Suomi tanssisi olympiaboikotillaan Putinin tahdissa

































