Suomen naiset voittivat kultaa maastojuoksun Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa Vantaan Hakunilassa. Suomen kolmikko Janica Mäkelä, Johanna Peiponen ja Elisa Karhu oli ykkönen naisten joukkuekilpailussa. Tämä on Suomen ensimmäinen naisten tai miesten joukkuekulta maastojuoksun PM-kilpailuissa 12 vuoteen. Johanna Matintalo otti Suomen ainoan henkilökohtaisen mestaruuden. Hän voitti 19-vuotiaiden naisjunioreiden kilpailun.

Hakunilassa kierrettiin puolentoista kilometrin kierrosta, jossa oli nurmikkoa,hiekkatietä, pururataa ja urheilukentän juoksurataa. Kierroksella oli kaksijyrkkää ylämäkeä ja kaksi jyrkkää alamäkeä. Kierros oli muuten sama kuinmaastojuoksun SM-kilpailuissa vuonna 2013, mutta sitä oli lyhennetty 500metriä. Lunta ei vielä ollut, mutta lämpötila oli vain yksi aste.

Janica Mäkelälle yllätysmitali henkilökohtaisessa kilpailussa

Forssan Salaman Janica Mäkelä juoksi naisten henkilökohtaisessa kilpailussapronssia. Hän yllättyi hyvästä sijoituksestaan. Mäkelä saavutti ensimmäisenmaastojuoksun henkilökohtaisen PM-mitalinsa. Hän ei ole saavuttanut vieläyhtään yleisen sarjan henkilökohtaista mitalia maastojuoksun SM-kilpailuissa.

-Olen tyytyväinen. En osannut odottaa mitalia, koska entuntenut ulkomaisia vastustajia. Nousin pikkuhiljaa kuudennelta sijaltakolmanneksi. Mahdollisuuteni paranivat, kun Norjan Grövdal jäi kilpailusta pois,Janica Mäkelä sanoi.

Radalla 5000 metriä peräti 15.16,27 juossut Karoline Bjerkeli Grövdal olisiollut ennakkosuosikki. Pekka J. Lehtisen valmentama 28-vuotias Mäkelä onsaavuttanut Kalevan kisoissa kahdeksan mitalia.

-Tavoitteeni on rikkoa Amsterdamin EM-kilpailujen tulosrajat10 000 metrillä ja 3000 metrin esteissä, Mäkelä kertoi.

Johanna Peiponen varaedustajan paikalta neljänneksi

Varaedustajan paikalta Suomen joukkueeseen tullut Rovaniemen Lapin JohannaPeiponen sijoittui neljänneksi vain kuusi sekuntia Mäkelän takana. Peiponen onhallitseva 5000 metrin Suomen mestari. Turun Urheiluliiton Elisa Karhu täydensiupean joukkuesuorituksen sijoittumalla seitsemänneksi.Suomi voittijoukkuekullan viiden pisteen erolla Norjaan.

Vasa IS:n Camilla Richardsson oli 11:s ja Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden SaaraNikander 14:s. Lovisa Torin 41-vuotias Johanna Lindholm sijoittui ensimmäisessäjuoksun maajoukkue-edustuksessaan 16:nneksi. Lindholm edusti Ahlstrand-nimisenäSuomea vuonna 1995 Thunder Bayn MM-hiihdoissa. Kenttäurheilijat-58:n 41-vuotiasLaura Markovaara oli loukannut jalkansa eikä päässyt juoksemaan kotikisoissaan.Myös Nummen Kipinän Meri Rantanen joutui jäämään pois jalkavamman vuoksi.

Johanna Matintalon 300 metrin loppukiri kaatoi tanskalaiset

Turun Urheiluliiton Johanna Matintalo voitti 19-vuotiaiden naisjunioreiden 4,5kilometrin mestaruuden ajalla 15.00. Tanskan Maria Larsen hävisi loppukirissävain sekunnin ja Tanskan Anna Emilie Möller neljä sekuntia. Keski-UudenmaanYleisurheilun Noora Wallenius oli toiseksi parhaana suomalaisena 12:s jaKuortaneen Kunnon Aino Kivenmäki kolmanneksi parhaana 13:s.Suomalaisetsaivat joukkuekilpailussa pronssia.

Matintalo otti ohjakset käsiinsä 300 metriä ennen maalia

-Lähdin hakemaan mitalia, mutta mestaruus oli pieni yllätys.Rata oli liian helppo, olisi saanut olla mäkisempi.Yllättäen kaksiensimmäistä kierrosta hölkättiin, ja vasta viimeinen kierros juostiin. Enuskaltanut jättää ratkaisua viimeisen 50 metrin varaan, kuten teen 800 metrin juoksuissa.Tanskalainen haastoi tiukasti, mutta onneksi kirini irtosi, vaikka en olekaanherkässä kunnossa, Matintalo kertoi.

Puolimaileri Matintalon päälajiksi juoksu tai hiihto

Isänsä Martti Matintalon valmentama Johanna on keskittynyt syksyllä hiihtoonenemmän kuin juoksuun.

-Juoksukunto oli ennen tämän päivän kilpailua kysymysmerkki.Olen ollut vaihto-oppilaana lukiossa Rovaniemellä ja harjoitelluthiihtoleirillä Vuokatissa. Talvella pääkilpailuni on helmikuun alussaKazakstanissa pidettävät hiihdon alle 20-vuotiaiden MM-kilpailut.

Hiihdossa Johanna on voittanut yhden nuorten SM-kullan ja sijoittunutkahdeksanneksi Euroopan nuoriso-olympiafestivaalissa. Juoksussa Johanna onvoittanut viime vuonna Kalevan kisojen mestaruuden naisten 800 metrillä ja tänävuonna junioreiden Pohjoismaiden mestaruudet 800 ja 1500 metrillä. Johanna onvoittanut kaikki PM-kilpailut, joihin on osallistunut.

-Tänä vuonna en kehittynyt päämatkallani 800 metrillä, koskajouduin pitämään keväällä akillesjännevamman takia kolmen kuukaudenjuoksutauon. Pystyin kyllä parantamaan pidempien matkojen ennätyksiä.

Onko päälajisi tulevaisuudessa juoksu vai hiihto?

-Valitsen päälajini viimeistään kahden vuoden kuluttua,Johanna Matintalo kertoi.

Norja ja Tanska juhlivat miesten kilpailussa

Miesten yhdeksän kilometrin kilpailussa juhlivat norjalaiset ja ruotsalaiset.Voiton vei Norjan Hans Kristian Flöystad ajalla 25.53. Hopean nappasi RuotsinAlexander Palm ajalla 25.57 ja pronssin Ruotsin Mikael Ekvall ajalla 25.58.Flöystad karkasi kilpailun puolivälissä muilta jo 50 metrin päähän, mutta hänetotettiin kiinni. Puoli kilometriä ennen maalia vielä viisi miestä taistelivoitosta. Kaksi edellistä PM-kultaa voittanut Tanskan Abdi Hakin Ulad jäikilpailusta pois.

Joukkuekilpailun voitti Ruotsi. Muut mitalit menivät Norjalle ja Tanskalle.Kaikki viisi ruotsalaista olivat kahdeksan parhaan joukossa.Suomi jäineljänneksi joukkueella Mårten Boström, Jussi Utriainen, Antti-Pekka Niinistöja Jarkko Järvenpää.

Boström löi Utriaisen ja oli paras suomalainen

Neljä nopeinta suomalaista tulivat maaliin tasaisesti 34 sisällä, muttasijoitukset olivat vaatimattomat 13:s, 14:s, 16:s ja 17:s. Sjundeå IF:n Boströmsijoittui parhaana suomalaisena 13:nneksi.Hän päihitti loppusuorankirissä Lahden Ahkeran Jussi Utriaisen yhdellä sekunnilla. Boströmin aika oli26.27.

Turun Weikkojen Antti-Pekka Niinistö oli paras suomalainen vielä toiseksiviimeisellä kierroksella, mutta Boström ja Utriainen ohittivat hänet.Jalkavammojen jälkeen paluuta tekevä Tampereen Pyrinnön Jarkko Järvenpää oliheti Niinistön jälkeen 17:s. Ratakympillä Lewis Koririn jälkeentilastokakkosena oleva Turun Weikkojen Tuomas Jokinen sijoittui 20:nneksi.

Oli kiva käydä rykäisemässä tällainen pikamatka

Viime vuonna suunnistuksen sprintin maailmanmestaruuden voittanut Boströmsijoittui tänä vuonna Lidingö-loppetissa (30 kilometrin maastojuoksu) parhaanaeurooppalaisena kuudenneksi. Hän on menestynyt tänä vuonna myös kovatasoisessavuorijuoksukilpailussa.

– Oli kiva käydä rykäisemässä tällainen pikamatka. Jussin kanssa syntyi kovataistelu. Luotin itseeni loppukirissä. Tykkään juosta erilaisia kisoja, eikäaina tarvitse olla ennätyskunnossa, kun lähtee viivalle, Boström jutteli.

Kymmenen maastojuoksun yleisen sarjan henkilökohtaista SM-kultaa voittanut36-vuotias Utriainen on juossut viimeiset kaksi vuotta huvikseen ilman suuriatavoitteita. Silti hän on voittanut tänä vuonna maantiejuoksun SM-kullan.Hakunilassa Utriainen näytti, että ainakin alamäkijuoksu sujuu lennokkaastientiseen malliin.

-Juoksen nykyään enimmäkseen työmatkoja noin sata kilometriäviikossa. Minulla ei ole ollut vammoja ja aion jatkaa kilpajuoksuakansallisella tasolla niin kauan kuin pystyn, Utriainen kertoi.

”EM-maastoihin pieni mutta iskukykyinen joukkue”

Norjan Kristian Tjörnholm voitti 19-vuotiaiden miesjunioreiden kuudenkilometrin mestaruuden ajalla 17.31. Paras suomalainen oli 13:nneksisijoittunut Alajärven Ankkureiden vasta 17-vuotias Antti Ihamäki. Hänen aikansaoli 18.22. Sjundeå IF:n Eero Saleva sijoittui 14:nneksi ja NivalanUrheilijoiden Miika Tenhunen 15:nneksi.Norja voitti joukkuekultaa jaSuomi sai pronssia.

Maastojuoksun EM-kilpailut järjestetään Bulgariassa joulukuun puolivälissä.

-Naiset yllättivät iloisesti PM-maastoissa, mutta miestenpitäisi panostaa näihin enemmän. Suomesta lähtee EM-maastoihin pieni muttaiskukykyinen joukkue, kertoi Suomen Urheiluliiton kestävyysjuoksunlajipäällikkö Tommy Ekblom.

LUE MYÖS: Suomalainen yleisurheilija vaihtoi lajia – voitti kylmiltään heti kaikki (UrheiluAreena.fi)