Suomalaisratsastajat huokuvat itseluottamusta nelipäiväisen Helsinki International Horse Shown aattona. Maamme esteratsastajien parhaimmisto, MM-edustajat Mikael Forstén ja Nina Fagerström, Belgiassa asuva Sebastian Numminen ja Helsingissä gp-tasolla ensikertaa kisaava Anna-Julia Kontio ovat täynnä odotusta.

– Osallistun ensimmäistä kertaa Helsingissä isoimpiin luokkiin. Menestymismahdollisuudet ovat hyvät, sillä molemmat hevoset, Talent ja Mouse, ovat hyvässä vireessä, kertoi Oslon World Cupissa pistetilinsä avannut ja luokkavoiton napannut Fagerström.

Forstén saapui Helsinkiin vain yhden hevosen, MM-ratsun Evli Nandelen, kanssa. Kentuckyssa erinomaisesti hypännyt Nandele on Helsingissä ainoa MM-kisoissa kilpaillut hevonen.

– Helsinki on aina tärkeä kilpailu minulle. Halusin osallistua tänä vuonna ja lupasin tulla sillä edellytyksellä, että hevonen on hyvässä kunnossa MM-kisojen jälkeen. Kentuckyssa Nandele ylitti toiveeni, menestyminen jäi kiinni pienestä. Täällä tavoitteeni on maailmancupissa. Toivon, että hevonen näyttää, miten hyvin se hyppää, Helsingissä lähes kaikkina vuosina kilpaillut Forstén sanoi.

Numminen on elänyt keväisen Lissabonin Grand Prix –voittonsa jälkeen hiljaiseloa. Helsingissä hänellä on mukana neljä hevosta, joten menestymisen mahdollisuudet ovat hyvät.

– Olen kesällä keskittynyt oman paikan laittamiseen ja ratsastettavien hevosten hankkimiseen, ja samalla kisannut vähemmän. Calandro hyppää täällä pääluokkia ja Lobster muita luokkia. Se ei ole kisannut vähään aikaan, mutta se on nopea ja varovainen hevonen. Urano on minun uusi hevoseni ja von Rettigien omistamalla Meadow Creamilla hyppään 5-vuotiaiden luokat.

Ratsastajat ovat tyytyväisiä päästessään hyppäämään suomalaisen Aki Ylänteen suunnittelemia ratoja. Areena on kooltaan hieman leveämpi kuin viime vuonna, 60 x 30 metriä kokonaisuudessaan.Kontio, 19, ottaa kotikisaan liittyvän ylimääräisen hulinan tyynesti vastaan, eikä anna sen vaikuttaa keskittymiseensä.

– Samalla tavalla tulen asiat tekemään kuin aina. Lähden kisoihin hyvällä fiiliksellä, hevoset tuntuvat hyvältä. Lisäksi sain kisoihin mukaan neljännen hevosen, Astridin, Kontio toteaa tyytyväisenä.

Kouluratsastajat hakevat kansainvälistä menestystä

Suomalaiset kouluratsastajat Alexandra Malmström, Stella Hagelstam, Marko Björs ja Julia Alfthan-Kilpeläinen lähtevät areenalle tekemään tulosta. Sekä Malmström että Hagelstam tavoittelevat EM-kvaalirajan, 64 prosentin, ylitystä.

– Olen aika uusi gp-tasolla. Minulla on hevoseni Weltmarcin kanssa takana kaksi gp-rataa ja täällä tulen osallistumaan ensimmäiseen kansainväliseen gp-luokkaan. 64 prosentin ylittäminen on ehdoton tähtäin, mutta pitää kuitenkin olla realistinen, sillä hevosella on ollut pitkä tauko. Helsingissä minulla on ensimmäinen mahdollisuus päästä kokeilemaan kvaalirajan ylitystä. Lontoon olympialaiset ovat minun ykköstavoitteeni, Hagelstam kertoi.

– Tämä on meille ensimmäinen kansainvälinen gp Helsingissä. Minulla on kovat tavoitteet, toivon, että rikon 64 prosentin rajan. Olen treenannut Helsingissä valmentajani Janne Bergin kanssa ja hevonen tuntuu hyvältä ja virkeältä, kauden aikana hyviä kansainvälisiä sijoituksia napsinut SM-hopeamitalisti Malmström sanoi.

Suosittu valmentaja ja mediapersoona Björs kilpailee jälleen itse kymmenen vuoden tauon jälkeen. Helsingissä usein kilpaillut ja menestynyt Alfthan-Kilpeläinen sai heinäkuussa lapsen, mutta lähtee kisoihin ennakkoluulottomalla asenteella.

– Olen kuin pappa prinsessojen välissä”, Björs viihdytti lehdistötilaisuuden yleisöä keskiviikkona Hartwall Areenalla. ”Hevoseni Rosenstein on 14 vuotta vanha mutta kokematon tällä tasolla. Tämä on minun kolmas gp-starttini sillä.

Lehdistötilaisuuteen yhdessä vauvansa kanssa tullut Alfthan-Kilpeläinen kertoi, että hänen odottaessaan lasta hevonen oli laitumella. Hän aloitti työskentelyn ja valmistautumisen kisoihin kesällä. ”Hevonen tuntuu paremmalta kuin koskaan ennen”, hän kiittelee.

Kansainväliseen ratsastajalistaan ei ole tullut merkittäviä muutoksia, ainoastaan viime vuoden Rolex FEI World Cup -luokan voittaja Daniel Etter joutui perumaan tulonsa.

– Yli 300 hevosta ja 200 ratsastajaa tulee kilpailemaan Helsingissä. Tapahtuman huippu-urheilu on korkeinta mahdollista tasoa. Yleisömäärä tulee ylittämään 40 000 kävijän rajan. Lauantain Grand Prix –näytökseen on myyty enemmän lippuja kuin koskaan ja avasimme yläkatsomosta halukkaille vielä tuhat lisäpaikkaa. Sunnuntain Rolex FEI World Cup™ -näytös tulee olemaan myös täynnä.

– Haluamme kiittää erityisesti Helsingin kaupunkia, Opetusministeriötä sekä meitä tukevaa yksityishenkilöiden joukkoa siitä, että saimme kuin saimmekin tämän vuoden tapahtuman järjestettyä. Toivomme myös toisen tärkeän tukikumppanin, yleisön, saapuvan runsain massoin paikalle, tapahtuman johtaja Tom Gordin sanoi.

LUE MYÖS: Vankilasta vapautunut ex-kiekkoilija avautui uudesta elämästään – toimii nyt Kittilässä kiinteistönhoitajana (UrheiluAreena.fi)