Vegas Golden Knightsin tähtihyökkääjä Mitch Marner on ehtinyt pelata jo yli vuoden muualla kuin kotikaupunkinsa Toronto Maple Leafsissa. Yksi asia yhdistää Marneria kuitenkin edelleen entiseen seuraansa. Hän seuraa mielenkiinnolla Toronton uusia hankintoja.
Marnerilta kysyttiin NHL:n mediatilaisuudessa erityisesti Darren Raddyshista, jonka kanssa hän kasvoi Torontossa. Raddysh pelasi viime kaudella Tampa Bay Lightningissa todellisen läpimurtokautensa. 30-vuotias puolustaja keräsi 73 ottelussa peräti 70 tehopistettä, joista 48 oli syöttöjä.
Kesällä Raddysh siirtyi Toronto Maple Leafsiin, joka solmi hänen kanssaan peräti kahdeksan vuoden sopimuksen. Marner tuntee puolustajan hyvin myös tämän veljen Taylor Raddyshin kautta.
– Tunnen Raddyn melko hyvin ja olen todella onnellinen hänen puolestaan. Hän on tehnyt vuosien ajan valtavasti töitä saadakseen lopulta tuollaisen mahdollisuuden Tampassa ja ansaitakseen sellaisen sopimuksen. Olen todella iloinen hänen puolestaan.
Raddyshin tarina on Marnerin mielestä poikkeuksellinen. Puolustajaa ei varattu NHL:ään, eikä hänen uransa lähtenyt heti nousuun. Viime kaudella kaikki kuitenkin loksahti kohdalleen.
– Hänen matkansa on ollut upea. Häntä ei varattu, eikä ensimmäisinä vuosina tullut juuri NHL-menestystä ja sitten hänellä oli tämä iso läpimurtokausi.
Marner nosti esiin myös Raddyshin laukauksen, josta Toronto voi saada merkittävän aseen ylivoimapeliinsä. Hänen mukaansa oikealta ampuvan puolustajan ei tarvitse jatkuvasti pommittaa viivalta, vaan tärkeintä on osata valita oikeat hetket.
– Hänen laukauksensa on tietenkin loistava ylivoima-ase. Tarvitset jonkun, joka voi välillä pommittaa ylhäältä ja joka osaa valita tilanteet, joissa laukaus kannattaa ottaa.
Marner tuntee Raddyshin myös fyysisenä pelaajana. Hänen mukaansa tämä ei kaihda kovia otteita, jos tilanne sitä vaatii.
– Hän välillä suuttuu ja näyttää sen. Hän ei pelkää tapella tai pelata fyysisesti.
Marnerin mukaan Raddyshin paluu kotikaupunkiinsa on erityisen hieno tarina, sillä monen Torontossa kasvaneen jääkiekkopelaajan unelma on päästä jonain päivänä pelaamaan Maple Leafsin paidassa.
– Luulen, että kuten monilla Torontossa kasvaneilla, koko unelma on pelata jonain päivänä siinä joukkueessa. Tiedän, kuinka paljon hänen perheensä rakasti Leafsia jo hänen lapsuudessaan. Tämä on hieno ympyrän sulkeutuminen, joten olen todella onnellinen hänen puolestaan.

































