Kauden 2019-20 parhaaksi snooker-pelaajaksi on valittu Judd Trump. Trump voitti palkinnon toisena vuotena peräkkäin.
Trump pelasi monin tavoin historiallisen kauden, sillä hän voitti ensimmäisenä pelaajana yhden kauden aikana kuusi ranking-kilpailua. Lisäksi hänestä tuli kautta aikain toinen pelaaja, joka on tehnyt yhden kauden aikana sata sadan breikkiä. Trump valittiin myös fanien sekä snooker-toimittajien toimesta vuoden parhaaksi pelaajaksi.
Maailmanmestaruuden voittanut Ronnie O’Sullivan ei jäänyt palkinnoitta tämän vuoden valinnoissa. O’Sullivan palkittiin vuoden parhaalla esityksellään voitettuaan MM-finaalissa Kyren Wilsonin 18-8.
Vuoden maagisimmasta hetkestä sen sijaan vastasi John Higgins, joka kirjautti maksimibreikin 147 MM-kisoissa. Vastaava tapahtui edellisen kerran vuonna 2012. Vuoden tulokkaan palkinnon sai Louis Heathcote, joka nousi vuoden aikana maailmanrankingin sijalle 82.































