Pekka Koskela otti tiukan otteen neljänsien olympialaistensa kisapaikasta sijoituttuaan maanantain vastaisena yönä Calgaryn pikaluistelun maailmancupissa 500 metrillä B-ryhmän kuudenneksi ajalla 34,54.

Juuri kisaviikonlopun kynnyksellä 35 vuotta täyttänyt Koskela jäi enntäyksestään vain 18 sadasosaa. Viimeksi Koskela luisteli 500 metriä nopeammin sprinttereiden MM-kilpailuissa 2013.

Olympialaisten paikoista ratkotaan suuri osa Calgaryn ja ensi viikonlopun Salt Lake Cityn osakilpailussa. Olympialaisiin on jaossa matkoittain (500, 1000 ja 1500 m) miehiin 36 ja naisiin 32 paikkaa.

Paikat jaetaan niin, että maksimissaan maa voi saada kolme per matka. Ensimmäiset 20 paikkaa menevät neljän ensimmäisen osakilpailun maailmancup-pisteillä ja loput aikojen perusteella. Käytännössä kaikki ajoilla jaettavat paikat tehdään Pohjois-Amerikan osakilpailuissa.

Kun esimerkiksi 500 metrillä otetaan pois 20 maailmancupin parasta (max 3 / maa), on Koskela aikalistalla Calgaryn jälkeen kolmantena.

Harri Levo oli Calgaryn maailmancupin viikonlopun päättäneessä 500 metrin B-ryhmän kisassa 24:s ajalla 35,36.

Mika Poutala on 500 metrin maailmancupin kokonaispisteissä yhdeksäs ja on jo varmistanut käytännössä Suomella olympiapaikan, kuten myös 1000 metrillä, jossa on kokonaispisteissä seitsemäntenä.

Lähde: Luisteluliiton tiedote

LUE MYÖS: SE-nainen tylysti pihalle – Petra Mannerilta karu paljastus Ylellä (UrheiluAreena.fi)