Suomen Olympiakomitea ja Jyväskylän yliopiston liikunta- ja terveystieteiden tiedekunnan Viveca-yksikkö ovat käynnistäneet yhteisen projektin, jonka tavoitteena on valmentajien ammatillisen koulutuksen kehittäminen yhteistyössä ammatillista koulutusta järjestävien tahojen ja lajiliittojen kanssa.Projektin tarkoituksena on kehittää valmentajien ammatillisen koulutuksen sisältöjä sekä toimintatapoja vastaamaan entistä paremmin tulevaisuuden huippu-urheilun vaatimuksia. Projektin toteutuksesta vastaa monissa vaativissa valmennuksen asiantuntijatehtävissä työskennellyt painin entinen päävalmentaja Pasi Sarkkinen.
– Tulevaisuuden huippu-urheilija tarvitsee ammattimaisesti toteutettua ja kokonaisvaltaista valmennusta uran alkuvaiheista alkaen. Huippuosaamisen saavuttaminen vaatii jatkuvaa kehitystyötä myös valmentajakoulutuksen sisältöjen sekä toimintatapojen osalta, kertoo projektipäällikkö Pasi Sarkkinen.
– Lähtökohtaisesti Suomessa ovat olemassa ne rakenteet, joita huipputasoinen valmentajien osaamisen kehittäminen vaatii. Tarvitaan nykyistä tiiviimpää yhteistyötä koulutusta järjestävien tahojen ja lajiliittojen kanssa, Sarkkinen jatkaa.
Kehittämisprojektia on käynnistetty syksyn 2010 aikana ja sen ensimmäinen vaihe päättyy vuoden 2011 lopussa. Projektin ensimmäisen vaiheen tulokset arvioidaan syksyn 2011 aikana, jolloin myös päätetään projektin toisen vaiheen sisällöistä ja aikataulutuksesta. Projektin on määrä päättyä vuoden 2012 lopussa.
– Viveca-yksikön toiminnan yhtenä tavoitteena on tuoda liikunnan ja urheilun huippuosaamista lähemmäksi käytännön toimintakenttää myös huippu-urheilun saralla. Uskon, että jo pilotoimiemme toimintamallien avulla pystymme tulevaisuudessa tarjoamaan Jyväskylästä löytyvää osaamista yhä laajemmin suomalaisen huippu-urheilun kehittämiseen, kertoo Vivecan kehittämispäällikkö Aki Karjalainen
Myös syksyllä työnsä aloittaneen huippu-urheilun muutosryhmän yksi keskeisiä kehittämisalueita on osaamisen kehittäminen. Valmentajien ammatillinen koulutus on yksi tärkeä osa kehitystyötä.
– Huippu-urheilun kannalta on tärkeää, että kaikki ammattivalmentajia kouluttavat tahot toimivat yhdessä. Kysyntää päätoimisille valmentajille on. Nyt on hyvä aika aloittaa projekti, joka on linjassa niiden ajatusten kanssa, joita huippu-urheilun muutosryhmä Jukka Pekkalan johdolla visioi, Suomen Olympiakomitean kehityspäällikkö Asko Härkönen sanoo.
































