Tokion kesäolympialaisten pitäisi kohta päästä vauhtiin.
Keväällä koko maailmanlaajuiseksi pandemiaksi levinnyt koronavirus muutti kuitenkin suunnitelmia.
Tokion olympialaisten järjestäjät ilmoittivat jo hyvissä ajoin keväällä, että kisat siirretään kesään 2021.
Koronaviruspandemian etenemisen ennustaminen on kuitenkin hyvin vaikeaa ja kukaan ei osaa sanoa, kuinka kauan korona vielä vaikuttaa. Täysin mahdollista on, että korona jatkaa etenemistään myös vuonna 2021 ja siinä vaiheessa voidaan olla ongelmissa.
– Jos nyt unohdetaan politiikka ja ensi vuoden heinä-elokuussa järjestettävissä Tokion kisoissa olisi ongelmia COVID-19-taudin kanssa, niin on hyvin vaikeaa nähdä, etteikö se vaikuttaisi myös talviolympialaisiin, jotka järjestetään samalla alueella viisi kuukautta myöhemmin, KOK:n jäsen Dick Pound arvioi uutistoimistoReutersille.
Pekingin olympialaiset on määrä kilpailla 4.–20. helmikuuta 2022.
Ville Hirvonen

































