Naisten Superpesiksen puolivälierät valittiin maanantaina.
Naisten Superpesiksen runkosarjan kolme kärkijoukkuetta pääsivät valitsemaan puolivälierävastustajansa 5.-8. sijoittuneista joukkueista. Suuria yllätyksiä ei nähty, mutta toiseksi sijoittunut Pesäkarhut Porista valitsi pudotuspelien avausvastustajakseen kuudenneksi sijoittuneen Seinäjoen Maila-Jussit. Peräti kolmessa ottelusarjassa joukkueet eivät ole kuluvalla kaudella toisiaan vielä kohdanneet.
Ensimmäisen valintavuoron runkosarjan voitollaan lunastanut Kirittäret Jyväskylästä saa puolivälierissä vastaansa kahdeksannelta paikalta ponnistavan Feran Raumalta. Joukkueet eivät kohdanneet runkosarjassa, mikä lisää mielenkiintoa ottelusarjaa kohtaan.
Kolmantena vastustajansa valinneelle tamperelaiselle Manse PP:lle jäi kaksi vaihtoehtoa, joista se valitsi seitsemänneksi sijoittuneen Kempeleen Kirin. Myös tässä ottelusarjassa joukkueet kohtaavat ensi kerran tällä kaudella vasta puolivälierissä.
Runkosarjan nelonen Lapuan Virkiä saa näin vastaansa viidenneksi yltäneen Hyvinkään Tahkon. Joukkueiden väliin jäi vain kolmen pisteen ero runkosarjassa. Tämän kauden ensimmäinen kohtaaminen nähdään sähköisessä puolivälieräsarjassa.
Naisten Superpesiksen puolivälieristä etenee jatkoon kahdella voitolla eli heti joukkueiden toisessa ottelussa sarja on katkolla toiselle joukkueista.
Lähde: Pesäpalloliiton tiedote































