Kun mäkihypyn maailmancupia on käyty kahden osakilpailun verran, kokonaiskilpailua johtaa Japanin Junshiro Kobayashi.

Kobayashi voitti Puolan Wislassa ja sijoittui kymmenenneksi Rukalla. Kärkikolmikkoon mahtuvat lisäksi Rukan voittaja, Slovenian Jernej Damjan, sekä Norjan Daniel Andre Tande.

Suomen Antti Aalto ilahduttaa. Hän ylsi pisteille sekä Wislassa (28. sija) että Rukalla (26.).

– Ihan ok yleisfiilis. Joukkuemäessä tuli pieni notkahdus. Pisteille pääseminen antaa aina tietenkin luottamusta, ja suoritukset ovat olleet aika tasaisia. Samalla tasolla yritetään jatkaa, eikä ole pahitteeksi, vaikka vähän paranisi, Aalto sanoo.

Aalto kertoo, että lupaava meno tuottaa korvien väliin myönteistä värinää.

– Kieltämättä pientä jännitystä on, ja niin sitä kuuluukin olla. Se on vain positiivista, että vähän jännittää.

Kiteen Urheilijoita edustava Antti Aalto, 22, on ainoa suomalainen mäkihyppääjä, joka on päässyt tällä kaudella maailmancupin pisteille. Kaikkiaan 36 urheilijaa on kahden kisan jälkeen pisteillä. Cup jatkuu ensi viikonloppuna Nizhni Tagilissa, Venäjällä.

Haastattelulähde: Hiihtoliitto

LUE MYÖS: SE-nainen tylysti pihalle – Petra Mannerilta karu paljastus Ylellä (UrheiluAreena.fi)