Video: Sportivo TV

Kansainvälinen hiihtoliitto FIS siirtyy uuteen komentoon, kun Alexander Ospelt voitti puheenjohtajavaalit. Hän voitti äänestyksen istuvan presidentin Johan Eliaschin.

Ospelt voitti vaalissa Eliaschin niukasti yhdellä äänellä 65-64. Eliasch oli FIS:n johdossa vuodesta 2021 saakka.

Ruotsalais-englantilaisen aikakausi FIS:n johdossa jäi historiallisen lyhyeksi. Hänen edeltäjänsä Gian-Franco Kasper toimi tehtävässä 23 vuotta ja häntä ennen Marc Hodler piti valtikkaa peräti 47 vuotta.

Liechtensteinilainen Ospelt on Liechtensteinin hiihtoliiton entinen puheenjohtaja ja on toiminut kaksi vuotta FIS:n hallituksessa. Siviilitöikseen hän on asianajaja.

Alun perin FIS:n puheenjohtajaksi oli ehdolla viisi henkilöä, mutta ranskalainen Anna Hardboe Falkenberg ja yhdysvaltalainen Dexter Paine jäivät leikistä pois toukokuun lopussa, ja aiemmin tällä viikolla Iso-Britannian Victoria Gosling jättäytyi leikistä pois.