Mikko Korhonen pettyi esitykseensä Newportissa, Walesissa käynnistyneen golfin European Tourin kilpailun ensimmäisellä kierroksella. Hän pelasi torstaina Wales Openissa tuloksen 75 (+4), mikä oikeutti kierroksen loppuhetkillä jaettuun 99. sijaan.
Korhonen teki kierroksellaan kaksi birdieä, kolme bogia ja yhden triplabogin.
– Ihan täyttä paskaa. Huonoin kierros moneen vuoteen, haluton ja mauton. En nähnyt yhtään lyöntiä, enkä puttilinjaa. Kroppa oli löysä ja myös asento huono, Korhonen moittii tiedotteessaan suoritustaan Celtic Manor -kentällä.
Helsinkiläinen on kilpailun johdossa olevia Englannin Jordan Smithiä ja Skotlannin Connor Symeä yhdeksän lyöntiä jäljessä. Ennustetulla cut-rajalla viimeisissä jatkopaikoissa kiinni olevat pelaajat ovat tilanteessa +2.
– Eipä siinä, jatketaan eteenpäin, Korhonen mietti lähtökohtiaan toiselle kierrokselle.Korhosen caddiena tällä viikolla toimii Mikko Ilosen caddiena hänen uransa loppuaikoina työskennellyt Jason Hempleman. Vakituinen caddie Nick Mumford loukkasi nilkkansa trampoliinilla.
Sami Välimäki aloitti Wales Openin tuloksella 70 (-1), kisan kolmas suomalainen, Tapio Pulkkanen, käytti kierrokseensa 71 (par) lyöntiä.
Korhonen lähtee kilpailun toiselle kierrokselle perjantaina kello 11.39 Suomen aikaa.






























