
Koripallon NBA:n Houston Rocketsin tähtipelaaja James Harden on puhunut ensimmäistä kertaa medialle harjoitusleirille saapumisensa jälkeen.
Harden saapui harjoitusleirille muita myöhemmin, eikä hänen tilanteestaan ole juuri kerrottu julkisuuteen. Varmaa on vain se, että miehen nimi on pyörinyt siirtohuhuissa.
Harden on pelannut Rocketsin paidassa yhden harjoitusottelun, ja tällä hetkellä hän valmistautuu normaalisti tulevaan kauteen, joka alkaa 22. joulukuuta.
– Juuri tällä hetkellä keskityn vain olemaan täällä, Harden sanoi NBA:n verkkosivujen mukaan.
Hän sanoo, ettei mahdollisesta siirrosta ole ollut ainakaan toistaiseksi puhetta seuran GM:n kanssa.
– Tänne tultuani en ole puhunut mitään siitä. Kaikki pelaajat ja valmentajat keskittyvät nyt vain tulevaan kauteen. Se on ainut asia, joka merkitsee.
Kun muu joukkue saapui harjoitusleirille, vietti Harden aikaansa Las Vegasissa ja Atlantassa osallistuen muun muassa rap-artisti Lil Babyn synttärijuhlille. Omien sanojensa mukaan hän ei yrittänyt sillä lähettää viestiä Rocketsin seurajohdolle.
– Minä vain harjoittelin, Harden tyytyi toteamaan.