Harri Heliövaara lopetti tennisuransa kertaalleen, mutta teki paluun, ja on voittanut nelinpelissä jo kaksi grand slam-turnausta.

Uransa lopettamista Heliövaara ei suunnittelekaan vähään aikaan, vaikka ikää hänellä on jo 35 vuotta. Heliövaara haluaa pelata Los Angelesin 2018 olympiakisoissa.

– Nelinpeli on pelimuoto, jossa en ollut aikaisemmalla peliurallani hakenut täysipainoisesti menestystä. Olympialaiset Tokiossa 2020 olivat kaiken mennessä nappiin realismia, mikä sai minut laittamaan taas itseni täysillä likoon tennismaila kädessä. Nautin pelaamisesta, kun siinä oli jälleen korkeat tavoitteet, ja kehityksen huomaaminen motivoi entisestään, Heliövaara kertoo blogissaan.

Heliövaara on saanut pettyä olympiaunelmassaan jo kahdesti.

– Tokion olympialaiset jäivät lopulta muutaman varasijan päähän. Projekti ei mennyt maaliin, mutta urani oli nosteessa. Matka oli sittenkin tärkeämpi kuin päämäärä. Päätin jatkaa pelaamista ja ottaa seuraavaksi tavoiteekseni Pariisin olympialaiset 2024. Jälleen tennis vei minua upeiden asioiden äärelle ja suurten turnausten voittokamppailuihin. Ammattilaisuutta parhaimmillaan, jatkaa Heliövaara, hän toteaa.

Jääminen Pariisista rannalle oli Heliövaaralle pettymys. Los Angelesissa hän haluaa ottaa revanssin.

– Lopulta kävi kuitenkin niin, että myöskään Pariisin olympialaisissa ei Suomi-paitaa minun ylleni ripustettu, vaikka paikka teknisesti olikin ansaittu. Pettymyshän se oli, mutta tennisuraani en antanut tuon taaskaan pysäyttää. Olen päässyt viimeisen 12 kuukauden aikana maistamaan ensimmäiset nelinpelin Grand Slam -voitot, ja yhä suurempia saavutuksia on kertynyt vyölle.

– Matka jatkuu yhä, ja seuraava päämäärä siintää jo horisontissa. Olympiadi kerrallaan, Los Angeles seuraavaksi. Teen kaikkeni, että olympiaunelma vuonna 2028 toteutuu, ja matka sinne on täynnä unohtumattomia kokemuksia ja entistä kovempaa menestystä. Jokaisesta päivästä nauttien. Matka ja päämäärä yhdessä, Heliövaara ilmoittaa.

LUE MYÖS: Näkökulma: Liiga supistuu ja mullistuu 2027 (KiekkoUutiset.fi)