Argentiinan MM-ralli oli Volkswagenille todellinen jymymenestys. Jari-Matti Latvala ja Sebastien Ogier toivat tiimille kaksoisvoiton, ja Andreas Mikkelsen nousi lopulta neljänneksi jatkettuaan kisaa keskeytyksen jälkeen superrallisäännöllä.

Saksalaistiimin tallipäällikkö Jost Capito oli rallin jälkeen yhtä hymyä.

– Jokainen tiimissämme elää nyt unelmaansa. Emme ikinä ajatelleet saavuttavamme näin paljon, kuin jo ensimmäisellä kaudellamme viime vuonna teimme.

Vaikka tiimissä on kolme nopeaa kuljettajaa, ei sisäistä kilpailua tehdä verissä päin. Yhteen hilleen puhaltaminen tuo parhaan tuloksen.

– Kaikki tiimissämme nauttivat taistelusta. Kilpailua mekaanikkojen kesken ei ole; he rakentavat autot parhaan kykynsä mukaan. Sisäinen taistelu on vain nautinto meille. Se on hyvin urheilullista ja rehellistä.

Latvalan tiimissä olo on Capiton mukaan luonnollinen asia, kun ottaa huomioon miehen kyvyt.

– Jos en uskoisi Jari-Matin olevan näin hyvä, hän ei olisi tiimissämme, Capito kehaisi.

LUE MYÖS: Nooralotta Nezirin suusta hurjaa tekstiä EM-kisojen jälkeen (UrheiluAreena.fi)