MotoGP-legenda Valentino Rossin pitkä ja upea ura on katkolla alkavan kauden jälkeen. Mikäli Rossi, 40, jatkaa uraansa vielä kaudella 2021, niin se ei tapahdu Yamahan tehdastallissa.

Yamahan tahdastalli ei aikaillut vuosien 2021 ja 2020 kuljettajiensa pestaamisessa.

Ensin nimensä jatkosopimukseen viime viikolla veti espanjalaiskuljettaja Maverick Vinales. Välittömästi seuraavana päivänä Yamaha vahvisti, että ranskalaiskuljettaja Fabio Quartararo siirtyy satelliittitiimistä Vinalesin rinnalle.

– Vinalesin varhainen jatkosopimus yllätti minut. Toisaalta Quartaron kiinnittäminen Yamahan tehdastalliin oli oikea päätös mahtavan viime kauden jälkeen. Olisin tehnyt samoin. Mutta Valentinon tilanne on harmillinen. Hän halusi vain hieman lisää aikaa tehdäkseen johtopäätöksensä omasta sopimuksestaan, Moto2-luokassa kilpaileva Rossin velipuoli Luca Marini toteaa GPOne-sivustolle.

Rossi kertoi jo hyvissä ajoin, että hän haluaa nähdä talvitesteissä ja kauden ensimmäisissä kisoissa Yamahan kilpailukyvyn, ennen kuin tekee päätöksen jatkosta.

– Valitettavista meillä ei ole siirtoikkunaa ja tiimien on tehtävä pikaisia päätöksiä. Se on huono asia, että meillä ei ole olemassa siirtoikkunaa, joka suojelisi kuljettajia ja tiimejä siiten, että oikeat päätökset pystyttäisiin tekemään oikeaan aikaan, Marini muotoilee.

LUE MYÖS: Sami Pajari teki yhden asian harvinaisen selväksi – Juha Kankkunen näytti vihreää valoa (RalliF1.fi)