Red Bull Ringillä nähtiin sunnuntaina ajetussa MotoGP-luokan kisassa todella pelottava tilanne, kun Dani Pedrosa kaatui radan kolmannessa mutkassa ja rytäkässä jalkansa murtanut Lorenzo Savadori osui tämän pyörään sillä seurauksella, että molemmat menopelit roihahtivat liekkeihin.
Sama rata isännöi ensi viikonvaihteena MotoGP-sarjan osakilpailua, joka ajetaan silloin Itävallan GP:n nimellä. MotoGP-legenda, huikean uransa tähän kauteen päättävä Valentino Rossi ja muutama muu kuljettaja kauhistelevat jo tässä vaiheessa, mitä ensi viikonloppu ja varsinkin kolmosmutka tuovat tullessaan.
– Tällä radalla on kolme tai neljä villiä jarrutuspaikkaa. Se ehdottomasti vaarallisin on mutkassa 3!, Rossi tähdentää uutistoimisto AFP:lle.
Viime vuoden maailmanmestari Joan Mir lataa Rossiakin tiukempaa tekstiä.
– Kolmosmutka on kriittinen. Se on todella vaarallinen varsinkin, jos rata on märkä. Radalla on niin sanottuja pimeitä paikkoja, joissa et välttämättä näe riittävän ajoissa kaatunutta kuljettajaa.
Pitkän ja menestyksekkään uran kuninkuusluokassa ajanut ja viimeiset vuodet Mika Kallion kanssa KTM:n testikuljettajana töitä paiskinut Pedrosa oli kisassa mukana villin kortin kuskina. Pedrosa myöntää, että hän ei kokenut 17-vuotisella urallaan yhtä vaarallista hetkeä.
– En tiedä, mistä kaatuminen johtui. Kenties renkaan toinen puoli oli vielä liian kylmä. Mutta se oli shokki, kun pyöriä painui ohi molemmilta puolilta, Pedrosa kauhistelee tapahtunutta.

































