Nuori rallilupaus Teemu Suninen on joutunut taistelemaan Espanjan MM-rallissa ruokamyrkytyksen heikentämänä. 21-vuotias jokelalainen kärsi ruokamyrkytyksestä jo ennen rallia ja heikko olo jatkunut kaiken aikaa. Lauantaina Suninen ajoi asvaltilla.

– Aamulla pystyin juomaan vain vettä. Puolen päivän huollossa pystyin syömään ensimmäistä kertaa tänään. Pääsin iltapäivällä jo ajohikeen, mutta olo oli aika heikko. Lääkäri kielsi minulta urheilujuoman, ja join pelkkää vettä. Eihän siinä energia silloin oikein riitä, Suninen kuvaili oloaan.

– Ei tällä ololla voi selitellä ajamista kuitenkaan. Ajat olivat ihan kohtuullisia aamulla. Sitten erikoiskokeella 13 kaasu hirtti kiinni. Sain jarrutettua auton vauhtia, kun käänsin päävirtakytmisestä virrat. Aika vaikeaa oli meno silloin, Suninen kertasi.

– Kovaahan luokan kärki menee. Ei huomiselle ole enää oikein kiinniajettavaa. Mutta kaikki erikoiskokeet olemme onneksi päässeet rallissa ajamaan, vaikka perjantaina keskeytimmekin, Suninen sanoi.

Lähde: Teemu Sunisen tiedote

LUE MYÖS: Huippujuoksija pihalle – Suomen EM-kisajoukkueelle täysi katastrofi (UrheiluAreena.fi)