Yhdysvaltalaista Colton Hertaa, 24, on jo ehditty pitää F1-sarjaan uutena tallina vuonna 2026 tulevan Cadillacin käytännössä varmana kuljettajana. Herta on nyt ladannut yllättävän väitteen tältä osin.

IndyCar-sarjassa kilpaileva Herta antaa ymmärtää, että siirtyminen F1-sarjaan ei välttämättä kiinnosta häntä. Herta on joutunut kokemaan F1-kuvioissa jo aivan liian monta karua pettymystä.

– Minua on jotenkin raahattu tässä F1-keskustelussa nyt puoli vuosikymmentä. Olen tavallaan kyllästynyt siihen, ja haluan tässä vaiheessa keskittyä vain IndyCariin, Herta painottaa Speedcafelle.

Herta korostaa, että puheista huolimatta hänen siirtymisensä Cadillacin F1-talliin on todellakin kaikkea muuta kuin varmaa.

– Kaikki ystäväni ja perheeni ovat täällä Yhdysvalloissa. Se olisi suuri päätös, Herta muotoilee.

Cadillac on vahvistanut, että se tulee ajattamaan tiimissään yhdysvaltalaista kuljettajaa. Toinen kuljettaja olisi F1-sarjasta jo vankan kokemuksen omaava kuski.

Valtteri Bottaksen tiedetään olevan tyrkyllä tälle paikalle. Red Bullilta potkut saanut Sergio Perez on myös yhdistetty Cadillaciin, mutta meksikolaiskuljettaja ei ole ainakaan vielä tehnyt päätöstä tulevaisuuden suunnitelmistaan.

Lue myös:Carlos Sainz avasi Ferrarin kulisseja – “Ei ole aina ruusuilla tanssimista”

LUE MYÖS: Näkökulma: Leijonilla näyttää pirun pahalta (KiekkoUutiset.fi)