Suomalaisella formulalupaus William Alatalolla, 19, pitää kiirettä. Viime viikonloppuna ajetun Formula Regional European Championship -sarjan viimeisen osakilpailun jälkeen Alatalo siirtyi Monzasta Espanjan Valenciassa ajettuihin FIA F3 -sarjan testeihin tiistaiksi ja keskiviikoksi.

Vaikka kaikki oli uutta, niin Alatalo onnistui näyttämään vauhtiaan. Alatalon valmistautuminen FIA F3 -testeihin jäi minimaalisen vähäiseksi kiireisen aikataulun takia.

– FIA F3 -testeihin valmistautuminen oli aika hankalaa. Viikonloppuna ajoin kisaa Monzassa ja siitä pari päivää niin olin jo Valenciassa ajamassa testiä. Vähän oli haastavaa yhden päivän tauon jälkeen siirtyä suoraan toisenlaiseen formulaan. Olin toki Sveitsissä ajanut simulaattoria tiimin luona, mutta ei siitä ollut paljoa hyötyä, koska piti keskittyä Monzan Formula Regional -kisaan vielä simulaattorin jälkeen, Alatalo kertoo.

Alatalon tiimiksi valikoitui sveitsiläinen Jenzer Motorsport. Vaikka tiimi oli entuudestaan tuttu, oli kaikessa muussa paljon opeteltavaa.

– Jenzer-tiimin kanssa olemme olleet hyvissä väleissä jo kauan aikaa. Kysyimme tiimiltä muutama viikko sitten, että pääseekö testeihin ajamaan ja vastaus oli heti myönteinen. Andreas Jenzer oli tyytyväinen, että tulin heille ajamaan. Ensimmäinen testipäivä oli aika vaikea alkuun. Auto oli tietenkin täysin erilainen, uusi henkilökunta ja Valencian rata, joka ei ole suosikkini. Iltapäivällä tuntui, että vauhtia vähän löytyi ja olin aika luottavaisin mielin menossa seuraavaan päivään.

– Toinen testipäivä alkoi aika vaisusti. Uusilla renkailla sain vain muutaman vapaan kierroksen. Menimme vähän väärään aikaan radalle ja oli punaista lippua ja sen sellaista, joka häiritsi ajoa. Tuntui, ettei oikein millään onnistunut. Iltapäivällä ajoin pelkästään vanhoilla renkailla, mutta vauhtia oli paljon paremmin. Autoon kokeiltiin aika erilaista säätöä ja se toimi. Itsekin ajoin paremmin ja päivän päätyttyä olin aika tyytyväinen. Vaikka alla olivat koko iltapäivän vanhat renkaat olin tuloslistalla sijalla 12/30, eli ihan tyydyttävästi, William summaa testipäivien tulosta, Alatalo jatkaa.

Vaikka Formula Regional -luokan auto luokitellaan myös F3-tason formulaksi, on FIA F3 -formula selkeästi pidemmälle viety niin voiman kuin muidenkin osa-alueiden suhteen.

– FIA F3 eroaa aika paljonkin tämän kauden ajopelistä. Aerodynamiikkaa siinä on todella paljon enemmän, jarrut ovat paljon tehokkaammat, renkaissa on paljon enemmän pitoa ja tottakai yli 100 hevosvoimaa lisää, sekä DRS. Ajaminen FIA F3 autolla on selkeästi paljon haastavampaa ja vaatii enemmän tarkkuutta. Painoa molemmissa formuloissa on suurin piirtein saman verran. Kokonaisuudessaan FIA F3:lla on paljon hauskempaa ajaa, koska se kulkee kovempaa.

Kausi 2021 on nyt saatu päätökseen ja neuvottelut ensi vuodesta aloitettu. Tavoitteena Alatalolla on päästä FIA F3 -sarjaan, jossa ei muutamaan vuoteen ole suomalaista kuljettajaa nähty.

– Nyt on itsellä kausi ohi ja suuntana oma pieni koirankoppi Kuortaneella. Muutaman päivän olen rauhassa ja keräilen voimia. Sitten pitää suunnitella ensi vuotta ja keskustella tiimien kanssa, minkälaista sopimusta ja tarkalleen ottaen minkä hintaista sopimusta olisi tarjolla. Sitten jos ”kolikot” riittävät niin toivottavasti pääsen ajamaan. Se jää nähtäväksi. Varmaan menee aika kauan, kun seuraavan kerran ajan jotain testiä/kisaa. Nyt on aikaa myös vähän keskittyä kouluun ja kaikkeen muuhunkin, mikä jää vähemmälle kilpailukauden aikana, Alatalo päättää.

Lähde: Tiedote. Kuva: Dutch Photo Agency

LUE MYÖS: Sami Pajari teki yhden asian harvinaisen selväksi – Juha Kankkunen näytti vihreää valoa (RalliF1.fi)