Toyota lähtee suosikkina huomenna torstaina alkavaan Suomen MM-ralliin. Jari-Matti Latvalalla on kenties tämän kauden paras sauma voittaa.

Latvalalla on ainakin täydellinen lähtöpaikka kotikisaansa. Onko tämä kauden paras saumasi voittaa, Jari-Matti Latvala?

– Sardinia on yleensä ollut lähtöpaikan suhteen paras ralli, mutta siellä satoi tänä vuonna kaatamalla vettä. Se siitä lähtöpaikasta sitten. Se vain huononi sitä mukaa, mitä kauempana tuli. En olettanut, että Suomeen saadaan näin hyvä kesä ja soraa tiellä, että se auttaisi niin paljon lähtöpaikan suhteen. Sitä ei nyt tarvitse miettiä. Se on kunnossa ja auto on myös kunnossa. Nyt se on vain sitten enää ajamisesta kiinni, Latvala vastasi keskiviikkona suoraan kysymykseen.

Latvalan kausi on toistaiseksi ollut huono. Mukana on ollut omia virheitä, mutta myös teknisiä ongelmia. Latvala myöntää, että viisi peräkkäistä keskeytystä on rassannut mieltä.

– Olen ajanut tänä vuonna huonoja kisoja. Ajoin Ruotsissa huonosti ja Korsikalla ulos. Mutta keskeytyksiä on tullut myös teknisten vikojen vuoksi. Esimerkiksi kaksi kertaa olen keskeyttänyt laturivian vuoksi, Latvala muistutti.

Latvalalla on kieltämättä ollut huonoa tuuria, mutta miten se osuu aina samalla miehelle?

– Aika paljon on ollut huonoa tuuria, mutta sanotaan nyt niin, että niihin asioihin on nyt paneuduttu ja ne tulee paranemaan, Latvala lupaili.

Toyotalla on ollut myös ongelmia iskunvaimentien kanssa. Myös tämän vuoksi Latvala on joutunut tällä kaudella keskeyttämään.

– Olemme yrittäneet kehittää autoa ja kokeiltu erilaisia juttuja. Sitten jos autosta tehdään pehmeämpi, niin iskut tulevat kovempaa. Aina voidaan kysyä, miksi laturit hajoaa, mutta kun auto on pehmeämpi, niin sellaisiakin paikkoja hajoaa, mitä ei olettaisi. Jos auto on kovempi, niin se on silloin myös turvallisempi, mutta toisaalta silloin on taas vähemmän pitoa. Sen rajan löytämistä kaikki aina hakee ja kuka sen sitten löytää, niin heillä on myös paras auto, Latvala pyöritteli.

Latvala vaikutti keskiviikkona hyvin rennolta kotikisan edellä.

– Sitä on yritetty ja se on lähtökohta, että hyvällä ja rennolla fiiliksellä lähdetään tähän kilpailuun. On tässä lenkilläkin käyty tässä kuumuudessa ja sekin kulki hyvin, Latvala myhäili.

Toyota on suosikki ja Latvala on varmasti yksi niistä kuljettajista, jolta odotetaan todella paljon Keski-Suomen sorateillä. Nähdäänkö sunnuntaina palkintopallilla jopa kaikki tallin kolme kuljettajaa?

– Toivottavasti on mahdollisimman monta. Viime vuonna tämä oli meille vahva kilpailu. Toivon, että niin myös tänä vuonna. Ainahan rallissa tietysti sattuu ja tapahtuu. Pitää muistaa pitää ne pyörät tiellä. Se on tämän rallin haaste, kun mennään kovaa ja tekee mieli leikata. Kiviä on joka vuosi löytynyt, joten olen yrittänyt tehdä tosi tarkkaa työtä nuotituksen kanssa ja uskon, että pojat ovat tehneet myös, Latvala viittasi tallikavereihinsa Ott Tänakiin ja Esapekka Lappiin.

Suomen MM-ralli alkaa torstaina Harjun yleisöerikoiskokeella. Toyotan on ns. pakko onnistua. Talli on saanut testata Keski-Suomessa vailla rajoituksia, joten vain voitto kelpaa.

Ville Hirvonen, Jyväskylä

LUE MYÖS: SE-nainen tylysti pihalle – Petra Mannerilta karu paljastus Ylellä (UrheiluAreena.fi)