Red Bull ei tule ensi kaudella juhlimaan F1-sarjan merkkimestaruutta, jos on uskominen Jos Verstappenin ennustusta. Max Verstappenin isä ei ole kovin vakuuttunut tallin nykytilasta.

Red Bullin viime kausi oli melkoista myrskyä alusta loppuun, mutta siitä huolimatta Max Verstappen pystyi ajamaan maailmanmestaruuteen. Merkkimestaruuden se menetti, kun McLaren ja Ferrari tulivat vahvan loppukauden siivittämänä ohi.

Maxin isä, Jos Verstappen, uskoo Red Bullin vaikeuksien jatkuvan myös tulevalla kaudella.

– Olen vähän epäileväinen. Red Bullin tarvitsee rakentaa auto, joka on ennakoitavampi kaikissa olosuhteissa. Viime kauden toista puolikasta katsoessa et voi olla optimistinen, suorapuheinen entinen F1-kuski totesi F1-insider-sivuston haastattelussa.

– Red Bull ei vain saanut rakennettua tasaisesti nopeaa autoa, joten miksi se tapahtuisi tänä vuonna?

Verstappenin mukaan suunnittelijanero Adrian Neweyn lähtö Aston Martinille on iso kolaus Red Bullin menestyshaaveille.

– On fakta, ettei auto kehittynyt sen jälkeen kun hän lähti tallissa. Mitkään päivitykset eivät enää toimineet niin kuin niiden olisi pitänyt.

Verstappen uskoo, että Red Bullin ongelmilla saattaa olla vaikutusta myös poikansa lähtöhaluihin tulevaisuudessa.

– Kyllä, kaikki on mahdollista. Hän voi jäädä Red Bullille, jos hän näkee siinä olevan jotain mieltä. Hänen tavoitteenaan on voittaa kilpailuja. Jos hän tuntee, ettei se ole enää Red Bullissa mahdollista, niin vaihto ei ole poissuljettu, isä-Verstappen väläytti.

Lue myös: Red Bull valmistautuu antamaan tulokaskuskille potkut? – Korvaajaa valmistellaan jo

Lue myös: Tässäkö Suomen moottoriurheilumenestyksen salaisuus? – ”Suomalaisten ei näytä tarvitsevan tehdä paljon töitä sen eteen”

LUE MYÖS: Haastattelu: Huuhkaja-legenda Tim Sparv haastaa sometähtiä vilisevän FC Gillan – ”Eivät voi tulla takki auki” (Kymppipaikka.fi)