Toukokuun kolmantena viikonloppuna ajettu Kouvolan SM-ralli näytteli toiseksi viimeistä osaa nuorten kuljettajien Tulevaisuuden Tähti -kilpailussa, jonka voittaja saa täydellisen ajopaketin heinäkuun lopussa järjestettävään Suomen MM-ralliin eli Neste Ralliin.
Kandidaateista Niko Mäkinen ja Samuli Vuorisalo nähdään varmasti kilpailun finaalissa Kuortaneella.
Kilpailun pistekärjessä Kouvolaan lähtenyt laihialainen Mäkinen koki kovan kohtalon joutui keskeyttämään varovaisen alun jälkeen tekniseen vikaan. Keskeytys harmitti erityisesti siksi, että tunnustelevan alun jälkeen vauhti oli löytymässä kilpailun kolmannella erikoiskokeella.
– Kolmonen lähti hyvin. Saatiin tuntumaa, kun oli tasaisesti liukasta, eikä pito vaihdellut koko aikaa. Siinä vaiheessa, kun alkoi olla kivaa ja tuntui kilvanajolta, kuului ensin mossahdus ja sitten kunnon pamaus. Ajoin sivuun ja hyökkäsin konepellin alle. Ahtoputki oli irronnut, Mäkinen kertasi rallin tapahtumia AKK:n tiedotteessa.
Mäkisen epäonni avasi mahdollisuuden muille kilpailussa mukana oleville kiriä piste-eroa. Naantalilainen Samuli Vuorisalo ajoi yhtä virhettä lukuun ottamatta ehjän kisan tullen toiseksi SM3-luokassa. Tulevaisuuden Tähti -kuljettajista mies oli nopein.
– Tiukkaa taistelua voitosta oli kyllä Joonaksen kanssa, mutta yksi pieni virhe kuudennella erikoiskokeella pilasi sen taiston tällä kertaa. Hyvät fiilikset jäi kuitenkin toisestakin sijasta ja oli kyllä kiva vääntää taas oikein kunnolla kelloa vastaan pienillä marginaaleilla, Vuorisalo analysoi suoritustaan.
Tulevaisuuden Tähti -voittaja vuosimallia 2018 selviää 17.-18. kesäkuuta Kuortaneen Urheiluopistolla käytävässä loppukarsinnassa, jossa arvioidaan kandidaattien fyysisiä ja psyykkisiä ominaisuuksia, sekä PR- ja mediasuhteissa suoriutumista.
Rallin SM-sarjan viides ja Tulevaisuuden Tähti -kilpailun viimeinen osakilpailu ajetaan Seinäjoella 15.-16. kesäkuuta SM Pohjanmaa Rallin merkeissä.































