Jari-Matti Latvalalle Argentiinan MM-ralli oli täysosuma. Volkswagen-kuljettaja hallitsi hermonsa mestarillisesti kolme päivää kestäneessä väännössä tallikaveriaan Sébastien Ogeria vastaan.
Hallitseva maailmanmestari ei tehnyt Latvalan oloa helpoksi. Vasta lauantain loppupuolella eroa Ogieriin alkoi kertyä sen verran, että suomalainen pystyi tarkkailemaan tilannetta.
Latvala lähteekin Argentiinasta mehevän pistepotin kanssa, sillä vielä kisan päättäneeltä Power Stageltakin mies saalisti yhden lisäpisteen.
– Tämä on todella upea juttu, sillä edellisestä suomalaiskuljettajan voitosta onkin jo aikaa. Citroënin dominointi täällä kesti liian kauan.
– Nautin taistelusta ja ajamisesta todella. Ennen kahdeksatta erikoiskoetta olin jostain syystä todella jännittynyt. En tiedä miksi, mutta sillä EK:lla tein pienen virheen, kun pyörähdin. Onneksi Ogierillakin oli ongelmia, joten se ei lopulta ratkaissut mitään, Latvala kertasi kisan tapahtumia.






























