Ferrarin F1-kuljettaja Kimi Räikkösen kisa Bahrainissa meni pahasti poskelleen. Räikkösen kisa päättyi keskeytykseen ja yhden mekaanikon vakavaan loukkaantumiseen.
Räikkösen varikkopysähdys meni täysin pieleen. Räikköselle annettiin virheellisesti lupa lähteä, vaikka renkaiden vaihtaminen oli edelleen kesken. Seuraukset olivat ikävät: mekaanikko jäi Räikkösen toisen takapyörän alle ja hänen jalkansa murtui useasta kohtaa.
Nyt Räikkönen on esittänyt tiimilleen kritiikkiä varikkotoiminnasta.
– Monen asian voi sanoa olevan kyseenalaista meidän varikkotoiminnassamme. Yritämme saada etua pienistäkin asioista, mutta tällä kertaa pysähdyksemme oli kaukana siitä, mitä sen pitäisi olla. Lopputulos oli sitten minun keskeytykseni ja mekaanikon loukkaantuminen, Räikkönen sanoi Crash.netin mukaan.
– Minun tehtäväni on lähteä liikkeelle, kun valo muuttuu vihreäksi. En voi siinä kohtaa epäröidä yhtään, vaikka valo syttyisi vain sekunnin jälkeen, Räikkönen sanoi.
































