WRC Rallin MM-sarja jatkuu viikonloppuna Virossa, kun edessä on kauden ensimmäinen kovavauhtinen sorakilpailu. Vaikean alkukauden jälkeen M-Sport Fordin ratin takana ollaan luottavaisia.

Fordin kuskit testasivat vauhtiaan Tartton läheisyydessä kisamaisemissa. Craig Breen lähtee luottavaisena valloittamaan Viron sorateitä.

– Luonnollisesti odotan innolla Viroa. Se on ralli, joka on palvellut meitä hyvin aiemmin. Olemme olleet palkintopallilla muutamia kertoja ja kahtena edellisvuonna. En malta odottaa sitä, kahtena edellisvuonna kärkikolmikkoon yltänyt Breen toteaa WRC:n verkkosivuilla.

– Meillä oli tosi hyvät testit viime viikolla, auto tuntui loistavalta ja olen todella luottavainen heti alusta saakka. Erikoiskokeet näyttävät loistavilta. Luonnollisesti odotettavissa on kovia vauhteja, isoja hyppyjä ja isoja nyppylöitä, Breen ennakoi.

Tallikaveri Gus Greensmith on yhtä lailla luottavainen tulevan kilpailun alla.

– En ole tainnut tuntea oloni yhtä mukavaksi autossa sitten Monacon, joten todella odotan tätä, Greensmith hehkutti.

-Sport Fordin alkukausi on ollut vaikea, sillä Monacon jälkeen englantilaistalli on katsellut muiden juhlaa palkintopallin korkeimmalla paikalla. Breen on yltänyt kerran kolmanneksi tällä kaudella ja Greensmith on ollut parhaimmillaan viides.

Lue myös: Kalle Rovanperä tähdittää kovia suomalaiskuskeja Suomen MM-rallissa

Lue myös: Carlos Sainz vakavassa rallionnettomuudessa – kiidätettiin sairaalaan