Ferrarilta tämän kauden jälkeen lähtemään joutuva Carlos Sainz viivyttelee edelleen päätöstä seuraavasta siirrostaan. Siirtosaaga on saanut nyt jälleen uuden ja todella yllättävän käänteen Sky Sportsin Craig Slaterin tietojen mukaan.

Sainzin siirtymistä pidettiin ensin jo miltei varmana Sauberille, josta tulee vuonna 2026 Audin tehdastalli. Sainz on kuitenkin viitannut kintaalla sille tarjoukselle.

Sen jälkeen Sainzin odotettiin vetävän nimensä sopimukseen Williams-tallin kanssa. Ei vetänyt, kun Alpine palasi kuvaan mukaan.

Alpine näytti jäävän kuitenkin nopeasti taustalle, kun Sainzin uutisoitiin käynnistäneen uudelleen neuvottelut Mercedeksen kanssa.

Ja nyt kierrokset sen kuin vain lisääntyvät. Slater kertoo, että Mercedes on edelleen tapetilla, mutta nyt sinne on palannut myös Red Bull.

Red Bull solmi kesäkuussa Sergio Perezin kanssa kahden vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Perezin viime aikojen otteet ovat olleet kuitenkin karmaisevan huonoja ja Red Bull harkitsee potkuja.

Se sopii Sainzille. Hän on nyt valmis aloittamaan neuvottelut myös Red Bullin kanssa, jos Perez aiotaan pistää pihalle.

Sainz jatkaa siis ilman kiirettä siirtomarkkinoiden tulppana, mutta se tuskin enää häiritsee Bottasta, joka on tyrkyllä Williamsille. Williamsin on väitetty saaneen tarpeeksi Sainzin vitkuttelusta.

Lue myös:Valtteri Bottaksen tallikaveri käy jättisummalla kauppaa F1-paikasta

LUE MYÖS: Näkökulma: Tässä on Leijonien suurin ongelma – Ruotsi valovuoden Suomea edellä (Siniviiva.fi)