Video: Sportivo TV

Esteban Oconin jatko Haasilla kaudella 2027 on yhä epävarmempi. Ranskalaiskuljettaja vahvisti ennen Azerbaidzhanin osakilpailua olevansa avoin vaihtoehdoille ensi kautta ajatellen.

Ocon siirtyi Haasille viime kaudella ja aloitti tallissa vahvasti ja ajoi muun Kiinassa viidenneksi. Kuluva kausi on kuitenkin ollut sekä Oconille että Haasille vaikeampi.

14 osakilpailun jälkeen Oconilla on tilillään vain kaksi pistesijaa ja yhteensä kolme pistettä.

Oconin mahdollista lähtöä Haasilta on spekuloitu viime aikoina. RacingNews365 tietojen mukaan F2-sarjan mestaruudesta taisteleva Rafael Camara on tällä hetkellä vahva ehdokas tallin toiseksi kuljettajaksi Oliver Bearmanin rinnalle.

Ocon vahvisti tilanteensa Bakun viikonlopun alla.

– Tällä hetkellä olen ehdottomasti vapaa agentti ensi vuodeksi, Ocon sanoi lehdistötilaisuudessa.

– Keskusteluissa on asioita, joihin en voi vaikuttaa. On tiettyjä aiheita, jotka eivät ole minun hallinnassani. Jatkan siis täysillä kauden loppuun asti ja katsotaan, miten asiat menevät.

Kun Oconilta kysyttiin, tarkoittaako vapaan agentin status sitä, että hän neuvottelee muiden tallien kanssa, vastaus oli suora.

– Tietysti.

Ocon on kritisoinut kauden aikana useaan otteeseen Haas-auton ajettavuuden epätasaisuutta. Hän kuitenkin katsoo suoriutuneensa vaikeuksista huolimatta kohtuullisesti.

– Mitä tahansa autoa minulle annetaankin, otan siitä 100 prosenttia irti.

Ocon ei sulkenut kokonaan pois mahdollisuutta jatkaa Haasin riveissä.

– Katsotaan, hän totesi lyhyesti.

LUE MYÖS: Silja Kososen oli tehtävä raju ratkaisu – muuten ura olisi ollut ohi (UrheiluAreena.fi)