Video: Sportivo TV

Ralliautoilija Esapekka Lapin pitkä ammattilaisura on tullut päätökseensä.

35-vuotias Lappi ilmoitti maanantaina lopettavansa. Hän ajaa vielä tulevana viikonloppuna Porvoon SM-rallin, mutta sen jälkeen ajohanskat nousevat naulaan.

Lappi ehti rakentaa pitkän ja menestyksekkään uran niin rallin MM-sarjassa kuin kotimaan teillä.

Hän starttasi urallaan kaikkiaan 95 MM-ralliin ja saavutti kaksi MM-rallin voittoa. Ensimmäinen tuli Toyotan ratissa Suomen MM-rallissa kesällä 2017 ja toinen Hyundailla Ruotsissa helmikuussa 2024.

Lisäksi Lappi voitti kolme ralliautoilun Suomen mestaruutta.

Kauden 2024 jälkeen Lappi vetäytyi rallin MM-sarjasta. Myöhemmin hän teki kuitenkin yllätyspäätöksen ja lähti ajamaan täyttä SM-sarjakautta 2025.

Lappi hallitsi kotimaan rallipolkuja suvereenisti. Savonlinnasta maaliskuussa käynnistynyt voittoputki jatkui kauden loppuun saakka, ja tuloksena oli ylivoimainen Suomen mestaruus.

Hän uusi SM-kultansa myös kuluvalla kaudella jo ennen Porvoon päätösosakilpailua.

Täksi kaudeksi Hyundain tallipomo Cyril Abiteboul onnistui houkuttelemaan Lapin vielä kerran mukaan MM-sarjaan. Suomalainen ajoi Hyundain Rally1-autolla Ruotsissa, Keniassa, Virossa, Suomessa ja Chilessä.

Parhaaksi tulokseksi jäi Kenian MM-rallin neljäs sija.

Vaikka Lapin suhtautuminen ralliin on muuttunut vuosien aikana, lopettamispäätös ei ollut helppo.

– Päätös oli tavallaan helppo, mutta henkisesti todella haastava, Lappi sanoi Atleetin toimittajan Konsta Mervelän haastattelussa.

Ralliautoilu on ollut Lapin elämässä mukana käytännössä aina. Ammatikseen hän on saanut ajaa yli vuosikymmenen.

– Autourheilu on ollut käytännössä koko elämäni, ja olen saanut tehdä rallia ammatikseni yli vuosikymmenen. Ei sellaisen asian lopettaminen ole missään nimessä helppoa. Ajatus on kuitenkin kypsynyt jo jonkin aikaa. Sen sanominen ääneen tuntuu silti rajulta, Lappi kertoi.

Esapekka Lappi voitti Suomen MM-rallin kesällä 2017
Esapekka Lappi ja kartanlukija Janne Ferm juhlivat Suomen MM-rallin voittoa kesällä 2017. Kuva: All Over Press

Perhe kaipaa isää kotiin

Ratkaisussa suurin merkitys oli perheellä.

Lappi on puhunut aiemminkin perheensä tärkeydestä ja siitä, ettei ralliautoilun vaatiman elämäntavan yhdistäminen perhe-elämään ole yksinkertaista.

Nyt vaakakuppi kallistui lopullisesti perheen puolelle.

– Perhe vaikutti päätökseen täysin. Jos olisin sinkku ja perheetön, voisin hyvin kiertää maailmaa ja ajaa rallia. Mutta vuosien varrella ajatusmaailma muuttuu, kun ralli ei olekaan enää elämän tärkein asia, vaan lapset ja perhe ovat, Lappi sanoi.

– Lapset ovat nyt siinä iässä, että he tarvitsevat vanhempiaan, ja koen, että minusta on heille hyötyä. Haluan olla heidän kanssaan.

Samalla edessä on suuri elämänmuutos.

Ralliautoilu on tarjonnut Lapille vuosien ajan kokemuksia ja tunteita, joille ei välttämättä ole helppoa löytää korvaajaa tavallisesta arjesta.

Lappi myöntää itsekin, ettei vielä tiedä, mistä hän löytää jatkossa saman tunteen.

– En vielä tiedä, mistä saan jatkossa sen rallihuuman, jonka ajaminen on tarjonnut, Lappi sanoi.

Yksi mahdollinen vastaus löytyy nuorten kuljettajien auttamisesta.

– Yritän ainakin auttaa ja mentoroida Lauri Halosta. Toivottavasti sitä kautta saan onnistumisen tunteita ja edes vähän samanlaisia fiiliksiä kuin ajamisesta.

Ville Hirvonen

LUE MYÖS: Silja Kososen oli tehtävä raju ratkaisu – muuten ura olisi ollut ohi (UrheiluAreena.fi)