Kansainvälinen jääkiekkoliitto tiedottaa Valko-Venäjän pysyvän ulkona liiton alaisista turnauksista. Valko-Venäjän jääkiekkomaajoukkueet eivät voi osallistua alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin tai miesten MM-kisoihin ensi vuonna.
Päätöksen teki IIHF:n kurinpitolautakunta. Kurinpitolautakunta oli aiemmin hyväksynyt osittain Valko-Venäjän jääkiekkoliiton tekemän valituksen, mutta katsoi, ettei välittömälle paluulle ollut oikeudellisia perusteita.
Liitto ilmoitti huomioineensa päätöksessä turnausten jo tehdyt järjestelyt, kuten otteluohjelmat, kilpailujärjestelmät ja lipunmyynnin.
Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin CAS päätti, ettei Venäjän sulkemiselle kansainvälisestä jääkiekosta ole enää perusteita viime viikolla. IIHF on edelleen päätöksen kanssa eri linjalla.
IIHF ei ole kuitenkaan toistaiseksi sulkenut Ukrainassa hyökkäyssotaa vuodesta 2022 lähtien käynyttä Venäjää ulos ensi vuoden turnauksista.
Venäjä oli viimeksi mukana kansainvälisessä jääkiekossa Pekingin olympialaisissa helmikuussa 2022.
































