Video: Sportivo TV

NHL:n harjoituskausi on jo täydessä käynnissä ja kausi kolkuttelee jo oven takana. Patrik Laineen tilanne on kuitenkin edelleen täysin auki.

Laineen ympärillä on pyörinyt huhuja koko kesän ajan, ja hänet on jossain vaiheessa yhdistetty suurimpaan osaan NHL-joukkueista. Tuoreimpina Esko Seppänen skuuppasi Laineen olevan matkalla Mikael Granlundin kipparoimaan Anaheim Ducksiin ja NHL-toimittaja Pierre LeBrun sovitteli häntä Detroit Red Wingsiin.

NHL:n sisäpiiritoimittaja Elliot Friedman hämmästelee Laineen joukkueettomuutta FAN Hockey Show’ssa. Hän vihjaili, että Laineen ongelmana saattaa olla liian valikoiva uuden seuransa suhteen.

– En tiedä onko nirso oikea sanavalinta, mutta uskon hänellä olevan tietynlaisia toiveita joita hän suosii, Friedman pohdiskeli.

Laineella ei ole juuri varaa nirsouteen, sillä hänen markkina-arvonsa ei ole kovin korkealla tällä hetkellä. Viime kaudella hän pelasi ainoastaan viisi peliä viettäen käytännössä koko kauden katsomon puolella, vaikka olisi omien sanojensa mukaan ollut pelikuntoinen jo alkuvuodesta saakka.

Viimeisen viiden kauden aikana hän on pelannut ainoastaan 186 ottelua, ja niissä on syntynyt 74 maalia ja 151 tehopistettä. Hänen maaleistaan peräti 39 prosenttia on tullut ylivoimalla.

LUE MYÖS: Silja Kososen oli tehtävä raju ratkaisu – muuten ura olisi ollut ohi (UrheiluAreena.fi)