Video: Sportivo TV

Manchester Unitedin kausi on käynnistynyt jälleen haastavissa merkeissä. Puheet manageri Michael Carrickin asemasta ovat samalla käynnistyneet.

United on kerännyt viidessä ensimmäisessä pelissään vain viisi pistettä. Kyseessä on seuran historian jaetusti heikoin pistemäärä tässä vaiheessa Valioliigan kautta.

Matheus Cunhan myöhäinen tasoitusmaali pelasti Carrickin Fulhamia vastaan ja esti Unitedia lähtemästä pitkälle maajoukkuetauolle kolmen peräkkäisen tappion saattelemana. Joukkue oli sitä ennen pudonnut nolosti liigacupista menetettyään kahden maalin johtonsa Brightonia vastaan Old Traffordilla sekä hävinnyt Manchester Citylle kotiderbyssä.

Devil’s Advocate -podcastin toinen juontaja Gaz Drinkwaterin mukaan Carrickin potkut tässä vaiheessa olisivat kuitenkin vielä hätiköity ratkaisu.

– On selvää, ettei Michael Carrick ole tehnyt tarpeeksi saadakseen potkut. En sano sitä. Hänen erottamisensa nyt olisi hätiköityä, vastuutonta ja typerää Häntä pitää arvioida vähintään kymmenen Valioliigan ottelun perusteella.

Drinkwater uskoo, että Carrickille tulee lähtö kesken kauden, ja vieläpä varsin aikaisessa vaiheessa.

– Merkit ovat kuitenkin jo ilmassa. Hän saa potkut ennen joulua. Hän ei tule kääntämään tätä tilannetta. Hän saa potkut ennen joulua, joten mitä järkeä hänen on olla täällä enää nyt?

– Se ei muuten korjaa mitään. En usko, että tästä tulee Ruben Amorimin kaltainen tilanne, jossa uusi valmentaja tulee sisään ja tekee oikeasti järkeviä asioita. En välttämättä usko, että niin käy tällä kertaa, Drinkwater spekuloi.

LUE MYÖS: Silja Kososen oli tehtävä raju ratkaisu – muuten ura olisi ollut ohi (UrheiluAreena.fi)