Esapekka Lappi voitti viime vuonna Suomen MM-rallin. Nyt paineet ovat viime vuotta kovemmat.
Sitä ei suomalaisesta kuitenkaan ulos päin huomannut keskiviikkona.
– Olen niin luottavainen kuin vain voin olla. Olemme testanneet täällä paljon ja meidän tiimin pitäisi olla hyvin valmistautunut, kuten olimme viime vuonnakin, Lappi sanoi itsevarmasti kisan alla.
Lappia auttaa myös hyvä lähtöpaikka, vaikka se ei olekaan ihan se paras mahdollinen. Tallikaveri Jari-Matti Latvalalla on lähtöpaikan suhteen se sama, mikä Lapilla oli viime vuonna.
– Ei se nyt paras mahdollinen ole, mutta ei se ole huonoinkaan. Viime vuonna pystyimme ajamaan kovempaa kuin Jari-Matti, kun olimme seitsemäs tai kahdeksas auto tiellä. Nyt ollaan Jari-Matin kanssa sitten toisin päin. Kuivaa on ja kyllä se siitä puhdistuu, mutta en usko, että se siihen nyt kaatuu, Lappi sanoi lähtöpaikastaan.
Suomen MM-ralli on kovasti erilainen kuin viime vuonna. Kuljettajilta on kuultu kuitenkin pääosin positiivisia arvioita uudesta reitistä.
– Se on juuri sitä, mistä on ollut puhetta. Paljon kapeita teitä ja vähän hitaampaa, mutta siellä on myös nopeita kapeita teitä, missä kasvaa pitkä heinä vieressä. Siellä tulee varmasti ylläreitä kivien suhteen. Tarkkana saa olla pienillä teillä. Iso tie on sitten aina helpompaa, kun voi vähän hakea linjaa. Näillä autoilla siihen pystyy hyvin, Lappi sanoi reitistä.
Legendaarista Ouninpohjaa ei ajeta tänä vuonna kuin vain osittain. Se ei Lappia miellytä.
– Olisihan sitä hienoa vetää 30 kilsaa. Käy se silti näinkin. Aina siitä on vähän eri variaatioita tehty ja nyt se on tuollainen. Se pikkutie on kiva. Sitä ei viime vuonna ajettu ollenkaan. Se on kapea, mutta sairaan nopea, Lappi mietti.
Lappi nappasi viime vuonna ensimmäisen WRC-voittonsa juuri Jyväskylässä ja se on edelleen suomalaisen ainoa voitto MM-tasolla. Voitto on tälläkin kertaa Lapin mielessä.
– Voittoa lähdetään hakemaan ja jos sitä ei tule, niin en tiedä, olenko tyytyväinen. Tietysti, jos jonkun tiukan taiston häviää, niin se voi tuntua myöhemmin hyvältä, mutta ei varmasti vielä sunnuntaina, Lappi linjasi.
Ville Hirvonen, Jyväskylä






























