Sebastien Buemi kilpaili F1:ssä vuosina 2009-11. Hänellä olisi kuitenkin ollut myös myöhemmin mahdollisuus päästä kisaamaan kuninkuusluokkaan.

Buemi ajoi Red Bullin sisartallissa ennen kuin Daniel Ricciardo ja Jean-Eric Vergne korvasivat hänet ja Jaime Alguersuarin. Sveitsiläinen jatkoi Red Bullin organisaatiossa varakuskin roolissa.

– En oikein ymmärtänyt päätöstä silloin. Olisin rakastanut ajaa Red Bullin autolla, mutta se ei ollut minun päätökseni ja minun piti käsitellä se, Buemi pohdiskeli e-Formel.den haastattelussa.

Hän toimi tallissa testi- ja varakuskina aina vuoden 2023 loppuun saakka. Hän jatkaa edelleen tallin kehitystyössä mukana ja on ollut työstämässä myös tulevaa uutta vuoden 2026 autoa.

Testitöiden rinnalla hän ajoi myös kestävyysluokkaa ja Formula E:tä voittaen mestaruudet molemmissa luokissa. Hän kertookin, että hänellä oli mahdollisuus ajaa Red Bullilla myös myöhemmin urallaan.

– Meillä oli keskustelu Christian Hornerin ja Dr. Markon kanssa vuonna 2018, mutta siinä ei ollut kannaltani järkeä, sillä minulla oli hyvä sopimus Formula E:ssä Toyotan kanssa. Minulla olisi ollut mahdollisuus ajaa Toro Rossoa uudelleen, mutta minulle oli parempi jatkaa tielläni kuin palata Formula 1, Buemi paljasti.

LUE MYÖS: Näkökulma: Tämä fakta tekee Kärppien kaudesta erityisen nolon (KiekkoUutiset.fi)