Wolverhamptonin uuden managerin palkkaaminen on loppusuoralla. Seura on iskenyt hampaansa Julen Lopeteguin hankkimiseksi.

Wolves antoi alkukauden päävalmentajana toimineelle Bruno Lagelle potkut ja on etsinyt hänelle korvaajaa. Lopetegui on ollut Wolvesin ykkösvaihtoehto ja ehti tarjota tälle pestiä jo aiemmin.

Lopetegui ehti kieltäytyä paikasta jo lokakuussa sen jälkeen, kun oli saanut Sevillasta kenkää. Tuolloin hän vetosi isänsä olevan sairas.

Englantilaismedioiden mukaan keskusteluyhteys on avattu uudelleen ja sopimus on viimeistä silausta vaille selvä. Osapuolet toivovat saavan sinetin sopimukselle lähiaikoina.

Tällä hetkellä Wolvesin virkaatekevänä managerina toimii Steve Davis. Hän jatkaa pääkäskijän paikalla MM-kisoihin saakka.

Lopetegui toimi reilut kolme edelliskautta Sevillan päävalmentajana. Sitä ennen hän on toiminut muun muassa Real Madridin, Espanjan maajoukkueen ja Porton päävalmentajana.

Lue myös: Liverpoolin Jürgen Klopp hämmästeli omiaan – ”Täysin hullua”

Lue myös: Toimitsijakiellossa olleen Antonio Conten ajatukset julki – ”Ei ole hänelle normaalia”

LUE MYÖS: Alisa Vainiolta kutkuttavaa vihjailua tulevaisuudestaan (UrheiluAreena.fi)