Video: Sportivo TV

Jari-Matti Latvala on parhaillaan oikeudessa törkeästä veropetoksesta. Atleetin mukaan Latvalaa uhkaa vankeustuomio.

Oikeustieteiden tohtori Kari Uoti arvioi Latvalan mahdollista rangaistusta, mikäli hänet tuomitaan törkeästä veropetoksesta. Syyttäjä on vaatinut hänelle peräti kolmen vuoden ehdotonta vankeutta.

Latvalaa syytetään 4,5 miljoonan verorästeistä hänen asuessaan Monacossa. Ulkomailla asuessaan hän on verovelvollinen ainoastaan Suomessa saaduista tuloista, mutta nyt tarkastellaan sitä viettikö hän verotuksen kannalta enemmän aikaa Suomessa kuin Monacossa.

Latvala on maksanut verorästit ja kiistänyt syyllisyytensä rikokseen. Hän on puolustautunut sillä, ettei ole tietoisesti salannut veroilmoituksen asioita tai antanut väärää tietoa.

Jos hänet tuomitaan syylliseksi törkeään veropetokseen, niin Uoti uskoo häkin heilahtavan.

– Vankeustuomiota ei voi välttää. Jos ajatellaan pelkästään tätä rahasummaa: Syyttäjä väittää, että väitettyjen verojen määrä on 4,5 miljoonaa, niin en ole kuullut ja on vaikea kuvitella, että jos yksilölle luetaan 4,5 miljoonan veropetos ja selviäisi siitä ehdollisella rangaistuksella. Se olisi huomattavan omituista, Uoti kommentoi Atleetille.

– Sitten jos menee 4,5 miljoonaan syyteneuvotteluun, niin se rangaistuksen hinta. En voi kuvitella, että syyttäjä suostuisi sellaiseen neuvotteluun jossa hän hyväksyisi ehdotukseksi, että tuomioistuin ehdottaisi ehdollista rangaistusta, Uoti jatkaa.

LUE MYÖS: Alisa Vainiolta kutkuttavaa vihjailua tulevaisuudestaan (UrheiluAreena.fi)