Sami Pajari otti kolmannen peräkkäisen voittonsa rallin MM-sarjassa ja nousi todenteolla MM-taisteluun. Eroa Elfyn Evansiin on enää 20 pistettä.
Pajari nappasi walesilaisen johtoa kiinni kymmenellä pisteellä voitettuaan Paraguayn osakilpailun. Evans sijoittui Paraguayssa neljänneksi menettäen palkintopallipaikkansa kahden viimeisen päivän aikana Hyundain Adrien Fourmauxille.
– Mielestäni aloitimme perjantaina aika hyvin. Hommat toimivat, ja meillä oli pientä rengasdraamaa ja sen jälkeen olin liian konservatiivinen, Evans analysoi DirtFishin haastattelussa.
Paraguayn avauspäivä oli hyvin dramaattinen ulosajoineen ja rengasrikkoineen, ja se vaikutti myös Evansin seuraavien päivien ajoihin.
– Ajoin jo aika keskellä tietä ja siististi, mutta minusta tuli siitä hetkessä liian konservatiivinen ja sen jälkeen minulla oli huono rytmi.
Evansin konservatiivisuus saattaa käydä vielä kalliiksi MM-taistelua ajatellen, sillä hän menetti kolme MM-pistettä Fourmauxin tullessa ohi päätöspäivänä.
– Kun katson sitä nyt, niin totta kai potkin itseäni siitä mitä teimme lauantaiaamuna, ja iltapäivällä olin myös liian varovainen joillain erikoiskokeilla.
– Ralli on ”mitä jos” -peliä ja saimme kuitenkin joitakin pisteitä. Totta kai olen pettynyt, mutta täytyy vain mennä kohti seuraavaa.
Seuraava MM-ralli ajetaan Chilessä 10.-13.9.
































