Pekka Jormakka muisteli Atleetilla, kuinka joutui vakavaan onnettomuuteen ensimmäisellä Jokerit-kaudellaan 2015–16. Yhteensä neljällä kaudella Jokereissa kiekkoillut Jormakka teki yllättävän paljastuksensa Poppariketju-ohjelmassa.
Jormakan, 35, tuolloin tähdittämä Jokerit-ryhmä oli KHL:ssä kaukoidän vieraskiertueella, joka oli alkanut Kiinasta. Joukkue noudatti vierasreissuillaankin tiukasti Suomen kelloa.
– Sieltä (Kiinasta) oli lento Habarovskiin. Aikaero oli 7–8 tuntia. Syötiin lounas, vaikka siellä alkoi jo lauantai-illan meiningit. Lähdettiin käymään pelikaverin kanssa vähän ulkona, Jormakka aloitti ja jatkoi.
– Ajateltiin, ettei se ole paha. Kello olisi kahdeksan tai yhdeksän Suomen aikaa illalla hotellille palatessa.
Paluumatka hotellille ei kuitenkaan sujunut suunnitelmien mukaan. Venäläinen taksikuski kaahasi holtittomasti. Jormakka kertoi pelänneensä, jonka jälkeen lähes pahin mahdollinen tapahtui.
– Kuului kauhea pamaus. Meidän auto spinnasi ja vastaan tullut auto ajoi lyhtypylvääseen.
Entinen Jokerit-kiekkoilija kertoi, että hän ja pelikaverinsa pelkäsivät etenkin toisen auton kyydissä olleiden puolesta. Jormakallakin oli tuuria matkassaan.
– Se oli todella hämmentävä hetki. Aivan šokissa halataan toisiamme takapenkillä: ”ollaan perkele elossa”, Jormakka jatkoi.
– Onneksi ketään ei sattunut. Toisesta autosta nousi kaksi naishenkilöä, jotka istuivat onneksi etupenkillä. Jos joku olisi istunut takapenkillä, niin todennäköisesti henki olisi lähtenyt.
Jokereita valmensi vielä Jormakan ensimmäisellä KHL-kaudella Erkka Westerlund. Kiekkoilija kertoi pohtineensa yhdessä mukana olleen joukkuekaverinsa kanssa, pitäisikö valmentajalle kertoa. Lääkäri suositteli ilmoittamaan valmentajalle.
Jormakka muistelee lämmöllä Westerlundin reaktiota, joka oli inhimillinen. Monen muun luotsin reaktio voisi olla Palokan Kiekon kasvatin mukaan erilainen.
– Häntä kiinnosti vain, että ollaanko me kunnossa, Jormakka totesi.

































