Mohamed Salahin aika Trabzonsporisa on alkanut myrskyisissä merkeissä, kun joukkue on ollut valmentajasaagan keskellä. Nyt päävalmentaja Fatih Tekke on jälleen jättänyt paikkansa.
Tekke jätti pestinsä ensimmäisen kerran, kun Trabzonspor hävisi Eurooppa-liigan karsinnoissa Ferencvarosille yhteismaalein 0-5. Heti ottelun jälkeen Tekke kertoi lähtevänsä seurasta.
Saaga sai uuden käänteen, kun Trabzonsporin seurajohto ei hyväksynyt Tekken eropyyntöä. Sen jälkeen Trabzonspor hävisi kuitenkin kotimaisessa sarjassa Amedsporille 1-2.
Tämän jälkeen Tekke ja seurajohto neuvottelivat tilanteesta uudelleen. Lopulta osapuolet päätyivät yhteisymmärryksessä purkamaan valmentajan sopimuksen välittömästi.
– Olemme päässeet valmentajamme kanssa yhteisymmärrykseen siitä, että seuran etu on asetettava kaiken edelle ja että meidän on väistämättä lähdettävä rakentamaan uutta tiekarttaa, Trabzonspor tiedotti.
Trabzonspor joutuu etsimään itselleen nyt uutta päävalmentajaa. Turkkilaisjoukkue nähdään myös Suomessa, kun se arvottiin KuPS:n vastustajaksi Konferenssiliigan liigavaiheeseen.

































